Näin televisiosta pari mielenkiintoista dokumenttia, jossa sivuttiin Azerbaizania ja Bakua. Rupesin tutkimaan, voisiko täällä käydä vierailulla.
Lennot, hotelli, viisumi
Etsin lentoja ja hotelleja jo puolta vuotta ennen, kun oli kohde tiedossa. Lentojen hinnat ovat olleet koko ajan lähes samat. Ainut järkevä reitti on Moskovan kautta Aeroflotilla. Lentoaika on siedettävä kuusi tuntia, mutta menomatka on tehtävä yöllä perillä klo 3.55. Hinta 360 € peruutusturvalla Travellinkistä.
Hotellien hinnoissa on paljon vaihtelua. Viiden tähden hotellitkin ovat siedettävän hintaisia. Seurasin “liekki” hotellin hinnan vaihtelua, kolmelle hengelle kolme yötä 500-1000 euroa. Nyt varauspäivänä hinta 584€. Varasimme kuitenkin Hilton Bakusta 481€, 64 neliötä, kaksi huonetta.
Koska lentomme on niin aikaisin perillä, niin otin halvan huoneen myös sille aamulle. Old City Hotel & Apartments on 171 euron ja 60 neliön huoneisto kahdeksi päiväksi vanhan kaupungin vieressä, johon tutustumme ensin.
Pari päivää ennen matkaa katselin asiakirjat läpi. Hämmästykseksi huomasin, että yhdessä lentolipuista oli toinen nimi väärin. Pistin s-postia Travellinkille. Kun ei kuulunut mitään, niin soitin. Harmittelivat asiaa, että muutos maksaa 50 euroa ja on vielä kysyttävä Aeroflotilta, korjaavatko lipun. Eivät korjaa ilmoittivat seuraavana päivänä. Mitäs nyt. Ei auttanut neuvottelut, oli ostettava uusi lippu. Ja se ei ollut enää ekonom luokkaa vaan business.
Tarvitset maahan viisumin, jonka voit tilata netistä. Tulee s-postilla kolmessa päivässä. Tarvitset passista kuvan ja hotellin osoitteen, maksu luottokortilla. Täytä lomake huolellisesti, kaikki tiedot on oltava samalla tavalla kuin passissa. Korjaus maksaa 5$ ja uuden saa kolmessa tunnissa. Tästä osoitteesta voit tilata viisumin, 24$. https://evisa.gov.az/en/
Vuorokausi Moskovan kentällä
Vantaan kentällä kaikki toimi kuten pitikin. Siirsivät meidät portilla koneen etupenkeille. Moskovan Sheremetyevon kentälle saavuimme vähän myöhässä ja portille oli vielä bussikyyti. Suomalainen mies kyseli minne mennään. Sanoi, että pitäkää kiirettä, tässä on vielä turvatarkastus ja passintarkastus.

Vaihtoaikaa oli vain vajaa puolituntia boardin ajan loppuun. Etuilimme ja juoksimme vauhdilla portille, joka oli siirtynyt F terminaalin perimmäiseen nurkkaan. Myöhästyimme 1,5 minuuttia. Ei koneeseen nousua, saatte uudet liput seuraavaan koneeseen. Mutta se kone lähti vasta vuorokauden kuluttua. Siinä tuli kenttä tutuksi. Nukuimme capsulessa, joka olikin ihan hyvä lepopaikka.

Seuraava yölento vei meidät Bakuun. Pitkä jonotus passin ja viisumin tarkastukseen. Vähän samaan tyyliin kuin Jenkeissä. Kuulustelijat olivat vain kauniita nuoria hymyileviä naisia.

Ulkona piti kuskin odottaa nimilapun kanssa. Ei odottanut. Otimme taksin 40 Azn (20€). Löysi hotellimme Old Citystä. Yövahti oli vastassa ja sen kanssa piti tapella monenko makuuhuoneen varaus oli. Kello kuusi päästiin nukkumaan.
Herätys klo 11, suihkut ja pois. Aamiaisaika oli jo ohi. Hotellin johtaja oli respassa hymyilevänä, haluatteko aamiaisen? Nyt alkoi matkalla eka kertaa hymyilyttää. Aamiainen oli hyvä ystävällisen mummelin tarjoilemana. Laukut narikkaan ja tutustumaan vanhaan kaupunkiin.

Ensimmäinen päivä Bakussa


Puolen yön hotellimme sijaitsi keskellä vanhaa kaupunkia. Kapeilla mukulakivikaduilla on mukava kävellä ja tutustua paikalliseen kulttuuriin. Neitsyttornin ympärillä on vähän kuhinaa ja myyjiä myymässä paikallisia käsitöitä. Turisteille suunnattujen kiertomatkojen myyjät olivat aktiivia tarjoajia. Esiintyivät kuitenkin kohteliaasti ja uskoivat, kun sanoimme, että meillä on jo hankittuna matka. Muutamassa tunnissa on paikkaan tutustuttu. Muuten vanhassa kaupungissa oli kattava ilmainen nettiyhteys. Muutenkin täällä löytyi lähes aina avoin ilmainen netti, vain ravintoloissa ja baareissa tarvitsi salasanaa.

Haimme laukut ja lähdimme vetämään niitä kohti seuravaa hotellia. Baku Bulevard on komea nähtävyys. Leveä kivikäytävä kaartuu pitkin rantaa monen kilometrin matkalla. Ulommalla kaarella on puistoalue ja joitakin ravintolaoita ja baareja. Ihmisiä alueella oli vain kourallinen. Paremmin viihtyvät keskemmällä kaupunkia ostoskujilla.

Hotellimme, Hilton Baku näkyi jo kaukaa. Rantabulevardin suuntaisena kulki myös vilkas katu, jonka ylittäminen on mahdotonta ilman yli- tai alikäytävää. Suojateitä oli käytetty säästäväisesti. Hotelli osottautui hyväksi. Koneen tekemät hissisysteemit toimivat, ei odotusaikoja. Perhehuoneiston kaksi tilavaa huonetta ja kingsize sängyt olivat kuin Vegasista. Laukut huoneeseen ja kohti kylpyosaston saunaa ja uima-allasta.

Hotellin ylimmässä kerroksessa (25) sijaitsi skybaari 360°. Pyörivä sali, josta avautui upeat näkymät joka puolelle kaupunkia. Sain kuvia auringonlaskusta ja jonkinlaisen time lapsen. Valitettavasti vain ikkunat olivat niin likaisia, ettei ihan huippujälkeä syntynyt.

Illan päätteeksi googlasimme ruokapaikaksi Namli Kebab ravintolan. Lihapulla sekoitus ateria oluella, salaatilla ja leivällä kolmelle maksoi 101 Azn (55€). Ruoka oli ihan syötävä, vaikka google antoi odottaa parempaa.
Kiertoajaelu nähtävyyksissä
MyTourin auto haki meidät aamulla hotellilta. Sitten odottelua vanhan kaupungin kyljessä. Venäläiset komennettiin toiseen autoon, meille jäi vain englantia taitavat.

Aluksia ajeltiin pitkä matka läpi öljynporaustornien autiomaahan. Näitten tornien seassa on joskus Bondkin seikkailut. Opas näytti pätkän elokuvaa. Perillä odotti muutama rämä Lada ja vaihdoimme niiden kyytiin.

Meille sattui aivan hullu kuljettaja. Nuori naurava mies ajoi aivan päättömästi huonoa tietä. Paikallinen musiikki soi kovaa ja kuski rummuteli rattia ja katsoi välillä taakse ja nauroi, kun me kauhusta kankeana pompimme takapenkillä.

Perille päästiin, mutavuorille. Siellä odotti kymmeniä kuljetusautoja ja valokuvaavia turisteja. Kolmen kilometrin syvyydestä nouseva vulkaaninen muta ja kaasu tussahteli pinnalle tehden hauskoja palloja. Sotkin kengät mutaan, kun luulin astuneeni jo kuivuneeseen kohtaan. Perillä oltiin parikymmentä minuuttia ja sitten takaisin hulluun kyytiin. Kuski yritti kertoa, että antakaa tipit ennen kuin lähdetään autosta, koska muuten ne menee pomolle. Teimme niin.

Seuraavaksi menimme Gobustanin kansallispuistoon, jossa oli 10-6 tuhat vuotisia kalliomaalauksia ja soivia kiviä. Paikka olikin huomattavasti näyttävämpi kuin edellinen. Muinaiset asukkaat olivat hakanneet kiviin härkiä sikoja ja hevosia. Täällä oli todisteet siitä, että kotieläimiä on pidetty jo tuhansia vuosia sitten.

Takaisin Bakuun, Bibi-Heybat moskeijaan. Tämä vanha moskeija on rakennettu 1900 luvun lopulla uudestaan komealle näköalapaikalle, josta näkymät satamaan ja kaupunkiin. Jäin kuvailemaan pihalle, toiset menivät sukkasillaan moskeijaan. Sisällä oli pelottavan harras tunnelma, kun rukousten humina ja huudot kaikuivat tilassa. Opaskin teki pikarukoukset.

Sitten hotellimme ja F1 pit lanen ohi ravintolaan syömään. Keittoa, salaatti, kanaa ja juomaan cocis tai fanta. Takaisin tielle ja kohti Ateshgahin palavaa temppeliä. Pysähdyille välillä tankkaamaan. 50 litraa dieseliä 30 Azn (15€). Viidesosa meidän hinnasta. Mutta tämä oli öljyvaltio. Keskiansiot täällä on kymmenesosa meidän ansioita, joten polttoaine oli kallista.

Perillä kuulimme tarinoita temppelin asukkaista ja ikuisesta tulesta. Joka oli sammunut aikoja sitten, mutta viritelty uudestaa venäjän keisarin vierailua varten. Pitivät edelleen tulta palamassa turistiajelujen vuoksi.

Pysädyimme kuvaamaan palavia kiviä Yanar Dağissa. Maan uumenista nouseva kaasu on palanut jo tuhansia vuosia, oppaan mukaan. Aikaisemmin paikkoja on on ollut useampiakin.
Lopuksi kävimme vielä Marilyn Monreon helmojen innoittamana suunnitellussa Heydar Aliyev Centerissä. I love Baku valkea teksti oli ahkerassa kuvauskäytössä.
Auto pudotti meidät hotellimme vireen kellon ollessa jo kuusi. Saunaan, joka oli muuten hyvä. Varmaan suomalaista kestopuuta, siltä näytti. Lämpöa riittävästi jalöylyä heittämällä sai lisää.
Illan päätteeksi syömään Bar & Restaurant Sahiliin, paikkaan, jota kehuttiin Google mapissa. Ei suotta, reissun parhaat kebabit tulivat pöytään hiillos alla. Leipää, pottua, tomaattia, lihapaloja hyvin maustettuna. Hintaa tuli 124 Azn (n. 65€) kolmelle. Sisälsi aperitiivit, viiinipullon, ruuat ja vedet.
Kävelyä keskustassa
Tulimme vähän myöhemmin aamiaiselle. Iso sali oli täynnä venäläisiä eläkeläisiä. Aamiainen tässä hotellissa oli anteliain runsas, vain puuroa ei löytynyt.
Ulkona oli kova tuuli, mutta aurinko paistoi ja lämpöä 24 astetta. Kävelimme hienon ranta bulevardin päästä päähän. Baku on öljyrahoilla rakentanut kaupungin täyteen toinen toistaan hienompia puistoja bulevardeja ja hotelleja. Kuvittelivat, että tästä tulisi Dubain tyyliin jetsetpaikka. Mutta ovat saaneet pettyä, turistien määrät eivät vastaa satsauksia.
Öljyrikkaat ajelevat hienoilla suurilla maastureilla tai urheiluautoilla. Seassa vilisee myös rämpiä Ladoja. Liikenne on melkoista kaaosta ja jalankulkijoita ei suosita. Rannan suuntaan kulkee vilkas väylä, mutta sen ylittäminen on vaikeaa, koska ylitys/alituspaikkoja on harvassa.

Ranta päättyy hienoon kukan muotoiseen ostoskeskukseen, joka on odotta nyt valmistumista usean vuoden. Läheltä lähtee köysirata ylös näköalapaikalle ja liekkitorneille. Mutta se oli maanantaisin suljettu.
Kävelimme portaat ylös, jossa tuuli oli vielä voimakkaampi. Puhelinpanoraama oli jo vaikea ottaa kun tuuli heilutti kättä. Myös täällä ylhäällä oli rahalla mässäilty. Liekkihotelli ja jokin valtion virasto, asfalttia, kiveä ja marmoria. Vieressä oli iso kortteli jotain valtion virastoja.
Yritimme päästä liekkihotelliin, mutta sisäänkäynti oli niin hankalasti, ettei viitsitty kiertää sinne. Välissä oli iso elokuvateatteri kompleksi. Siellä pyöri Joker. Onneksi emme ottaneet huonetta täältä, pitkä matka keskustaan.
Takaisin vanhaan kaupunkiin, joka on aidoin ja kiinnostavin paikka kaupungissa. Monenlaista rääsää oli tarjolla, esim. paikallista turkishattua, joka näytti peruukilta, mutta mikään ei tarttunut matkaan.
Kävelimme keskustan läpi ja pysähdyimme paikalliseen Avtos Döner ravintolaan dönereille 4 Anz (2€) kokiksen kanssa. Ravintolassa oli toimiva netti ja hyvä ruoka, suosittelen. Yritin kirjottautua paluulennolle, muttei onnistunut. Olisin varmistanut, että saadaan eturivin paikat. Sitten muutaman kaupan ja hotellin vieressä olevan kauppakeskuksen kautta hyvään saunaan. Pukuhuoneessa oli uimapuku linko, toimiva värkki.
25 kerroksen taivasbaarissa oli hyvät näkymät ympäri kaupunkia. Kuvasin sieltä auringonlasku likaisen ikkunan läpi. Lasku kiinnosti muitakin turisteja. Vieressä vanha ukko yritti kuvata laskua ikkunan läpi salamalla. Välähdys näkyy hyvin myös minun time lapsessa.
Viimeisenä iltana päädyimme paikalliseen Il Patio pizzeriaan. Tympeä ilmeinen naismanager heitti pizzat pöytään. Hintaa ison oluen kanssa kymppi euroiksi muutettuna. Syötävää, mutta ei toista kertaa tänne.

Ajoissa nukkumaan, huomenna on jännittävä paluulento ja koneen vaihtoaikaa 20 minuuttia, jos ei myöhässä. Perimmäisestä siivestä ohjeaika on d terminaaliin on 40 minuuttia. Miten käy?
Paluumatka
Hotelli oli kaikin puolin viiden tähden Hilton luokkaa. Koneen hissisysteemi oli erinomainen. Aina löytyi vapaa hissi muutamassa sekunnissa. Ympyrän muotoinen sisäpiha ja ympärillä huoneistokäytävät tähden muodossa teki suunnistamisen helpoksi. Uimahalli, sauna- ja kuntosaliosastot modernit ja siistit. Aina oli joku pyyhkimässä märkiä jalanjälkiämme. Rentouttava kuuma suomalainen sauna oli loistava. Ja hinnat puolet kotimaan hinnoista.
Check out hotellista ja portieri vilkutti taxin paikalle ja sanoi, että älkää maksako 25Azn enempää. Viestitimme sen heti kuskille, hyväksyi nyrpein ilmein.
Bakun kenttä on huippumoderni, mutta pieni kooltaan ja matkustajamääriltään. Hoidimme check innin vasta tiskillä, jos saatas vaihdetuksi jatkolentoa vähän myöhemmäksi. Ei onnistunut kuin ostamalla. Sanoi, että pääsette seuraavaan lentoon ilmaiseksi, jos myöhästytte vaihtamalla liput Moskovan kentällä.
Moskovassa kone kaartoi E-terminaalin 34 käytävälle. Istuimme perällä ja hermostuneena odotimme edessä olevien hidasta poistumista. Sitten reipasta kävelyä muita ohitellen passi- ja turvatarkastukseen. Sen ohitettua tiesimme, että keretään lennolle. Olimme 26 portilla jo ennen boardin ajan alkamista.
Lopuksi
Baku on ihan hyvä matkakohde, paljon nähtävää ja lähi-idän kulttuuri. Turistialueet ovat siistit ja turvalliset. Ei huijausyrityksiä ja taksien hinnat pitää, kun varmistat hinnan etukäteen. Hinnat ovat noin puolet Suomen hinnoista. Asua voi viiden tähden hotellissa kohtuuhintaan. Palvelu on kohteliasta ja ystävällistä. Yksi päivä kannattaa uhrata kiertoajeluun, tulee paljon halvemmaksi kuin omatoiminen tutustuminen. Pukeutumisessa ei näy shortseja miehilläkään, joten pitkät housut jalkaan. Ei ne päälle tule, eikä katse tapa, mutta nolottaa. Jos menee Moskovan kautta, niin kannattaa tietää lyhyen vaihtoajan riskit. Tutustu kenttään netissä ja huomioi, että välissä on turva- ja passitarkastus. Ja muista hommata viisumi.
Teen tästä vielä pikkuvideo, kunhan kerkeen.