14. Ke 20.5. Vegasiin ja Penn&Teller show

Tänään oli lähes kuvaamaton päivä. 450 kilometrin ajo Grand Kanjonilta Vegasiin. Maisemat matkalla vaihtelivat Arizonan vuoristosta aavikkoihin. Näimme yhden liikenneonnettomuuden, rekka oli tien sivussa ja palokunta sammutti. Tämä oli kolme mailia ennen Kingman kaupunkia, jossa kävimme syömässä ja varaamassa netin kautta huone Vegasista. Viikolla hinnat ovat minimissä. 300 taalan huoneen sai 44 taalalla. Valisimme Rion, jossa on Penn & Teller show.

Autojono oli kasvanut jo ohi kaupungin ja kasvoi koko ajan. Onneksi se oli vastaantulijoiden puolella, olimmehan menossa McCarranin lentokentälle, josta lähti siskoni lento San Joseen.

Hooverin pato ohitettiin, mietittiin pysähtymistä, mutta tätä kuvamateriaalia oli kertynyt jo liikaakin. Ja pato vain betonia, bongattiin se kuitenkin ohi kiitävästä autosta.

Annen heitto kentälle, jossa oli kamala vilske ja ruuhka. Sitten Sunset Strip videoitiin päästä päähän. Fryn elektroniikka kauppa, joka on hirveän iso halli. Sieltä ostettiin 2,5 taalaalla 2000 mAh Power pack, jolla lataa puhelimen kerran.

Illalla katsottin Penn & Teller show, joka on pyörinyt Vegasissa jo yli 20 vuotta ja täysille saleille. Minun kielitaidolla siitä ei paljon irronnut, mutta poika nautti näkemästään ja kuulemastaan. Temput ymmärsin ja ihmettelin. Kuvaaminen oli kielletty, paitsi eturivin kalliilta paikoilta, joilta myös poimittiin avustajat. Otin silti lopussa kännykällä yhden yleiskuvan. Vaikka olimme piippuhyllyn halvimmilla paikoilla, sieltä näki erittäin hyvin.

Shown lopuksi tulivat käytävään fanien kuvattavaksi, eikä ottaneet siitä maksua, kuten jotku taiteilijat. Sitten pelejä kahdella taalalla ja 50 sentin voittolappu matkamuistoksi. Huomenna Death Valley, se voi olla kuvattavampi.