Jätämme Amazonin alueen taaksemme ja matkustamme takaisin Andeille. Ajomatka Puyon kautta Bañosin pikkukaupunkiin tarjoaa häikäiseviä maisemia mm. Pastaza-joen kanjoniin. Vierailemme matkalla myös vesiputouksella. Majoitumme kuumista lähteistään ja patikointireiteistään tunnetussa Bañosissa. Näin kertoi päiväohjelmamme.
Heräsin aamuun jo neljältä, kirjoitin edellisen päivän tapahtumat muistiin. Klo 5.15 lähdin kapuamaan ylös torniin. Oli aivan pimeää. Varoin koskemasta mihinkään, koska siitä oli varoitettu. Pääsin puuskuttamaan perille.
Pistin intervallikuvauksen raksuttamaan auringon nousua. Toisella kameralla kuvasin sumuista viidakkoa ja värikkäitä pilviä. Päivä valkeni nopeasti. Aurinko oli pilvien takana värjäten pilvet aina uusiin väreihin.
Kukko oli kiekunut ja intiaanikylistä nousi savuja, päivätoimet alkavat ajoissa. Pikkujärvellä kalastaja nostaa verkkojaan. Linnut ja muut metsän eläimet ovat aloittaneet äänekkään konsertin. Yksi pörräävä eläin jahtaa minua.
Tämä hetki on nopeasti ohi. Palaan leiriin. Kuvaan vielä leirinäkymiä. Aamiainen kahdeksalta ja lähtö yhdeksältä. Tipit keittiöön ja viidakko-oppaalle.
Paluumatkalla joella kuvaan ahkerasti, tämä voi olla viimeinen kerta viidakossa. Bartolomen keulassa etsii oikeaa reittiä. Se muuttuu veden virtauksen vuoksi joka kerta hieman. Rannalla näkyy intiaaneja aamutoimissaan.
Virtaavassa mutkittelevassa joessa tarvitaan taitava kuski. Pitkällä kapealla veneellä on ennakoitava ajoissa, kun joki tekee jyrkän mutka. Sivusuunnassa poikki yli nopeasti virtaavan veden ei voi ajaa, vaan pitää nopeasti kääntää vene vastavirtaan.
Perillä meitä odottaa markkinat. Ranta oli alkuasukkaiden veneitä täynnä. Kantoivat säkkejä rannalle. Nuoria ruiskia miehiä, naisia vauvoineen, vanhuksia. Rantatöyräällä oli kauppiaita ja tavaroiden ostajia autoineen. Oli jätskimyyjäkin.
Kamera raksutti ahkerasti tätä erikoista näkyä viidakkotorista. Kuvasin naisryhmää, yksi huusi sormea heristellen ”one dollar” ja muut räjähtivät nauramaan. Minä vien dollarin, sitten vasta nauratti ja kamera lauloi.
Tilanne oli nopeasti ohi ja nousimme autoomme ja huristimme läpi viidakon ja lähdemme nousemaan takaisin Andeille. Sitä ennen pysähdyimme Puyon pikkukaupungissa, jossa oli markkinat. Pysähdyimme matkamuistokauppaan, jossa myytiin balsapuusta tehtyjä eläimiä. Kauniita ja värikkäitä, mutta mielestäni sitä krääsää, jota on kotona hävitettäväksi asti. Tyydyin yhteen sulkaan, johon taiteilija oli maalannut papukaijan.
Matkalla oli mahtavia maisemia Pastaza joen kanjoniin. Seuraavaksi tulemme Rio Verde o Pailón putouksille. Putous on 80 metriä korkea. Ja putouksen ala- ja yläpäähän on rakennettu portaat. Paikka on maksullinen, opas maksaa meidän puolesta. Olen melko väsynyt ja alas on pitkä matka. Putous pauhaa huumaavasti ja ilma on kosteutta täynnä.
Kuvailen tyrskyjä ja alapuolella olevia ihmisiä, jonne asti en jaksanut kavuta. Kiviset jyrkät raput ja kaiteet ovat märät ja liukkaat, vähän pelottavatkin.
Kiupuan hiljakseen ylös, keuhkot ovat tiukilla. Jari jää minun seuraksi nousemaan. Pian on edessä kanjonin yli roikkuva heiluva silta. Ylimeno on turvallista, mutta jotenkin tuntui huteralta, kun porukat heilutti siltaa. Toiselta puolen oli hyviä kuvakulmia molempiin suuntiin.
Lähdemme jälleen linja-autolla liikkeelle. Ilta alkoi jo pimetä, kun saavuimme Banokseen. Banos on yksi Equadorin suositumpia turistikaupunkeja. Tulivuorien ympäröimä. Hotellihuoneen ikkunasta näkyi pystysuora vuorenseinämä ja siinä valaistu vesiputous.
Ennen päivällistä kerkesin kuvata auringon laskua vuorten taakse myös time lapsena. Tämä oli vähän hienompi hotelli. Päivällisvieraat olivat mustissa puvuissa kuten miestarjoilijatkin.
Kävimme päivällisen jälkeen Larin kanssa kaupungilla. Olipa mukavan näköinen kaupunki. Oli perjantai ilta ja liikkeellä paljon väkeä. Istuimme yhdessä baarissa sisällä muukalaisina ja rivi paikallisia tyttöjä tuijotti meitä ulkotiskiltä. Epätodellinen tilanne, lähdimme takaisin hotellille nukkumaan.
