Sassin uusi aplikaatio ei toiminut oikein, mutta saatiin tehtyä sheck-in selaimen kautta. Drop-innissä matkatavaralipputulostus ei toiminut Usa lennoille.
Onnistui sitten tiskillä, vaikka pikkumoka sattui sielläkin. Tulosti ensin tavaroihin liput vain Köpikseen. Onneksi huomattiin, sanoinkin, ”ai täälläkö ne matkatarat kadotetaankin, ennen lentoa”. Myönsi, että enimmät mokat sattuu juuri täällä. Rehellinen tunnustus.
Lento Köpikseen oli juhlaa. Istumapaikat rivillä 8, bisnesihmiset takana punoivat iloisetsi juoniaan päivän tapaamiseen. Ison Beltin silta näkyi mukavasti laskun aikana, kamerana oli vain kännykkä.
Kenttä oli muistamaani isompi, myymälöitä hurjasti. Pysähdyttiin oluelle ja panniinille, 99 kruunua tarjouksessa. Oli hyvä panniini ja olutkin maistui, nuoren tytön palveluasenne oli vaan hukassa. Edellisen reissun pihviravintolakäynti oli muistissa niin positiivisena, että tämä pilasi vähän kenttää. Miten pieni juttu vaikuttaa mielikuvaan, yksi kokemus voi pilata kaiken.
Odotusaika oli lyhyt ja Anne sai upreidattua itsensä parempaan istuma-asentoon Sassin pisteillä. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, miten kateellinen olisin myöhemmin.
Pitkä lento istuttiin 2000-luvun alun modernissa Airbus 330/340 koneessa. Nyt kovassa käytössä rähjääntyneet penkit eivät enää ihastuttaneet. Alussa lento oli ihan mukavaa juttu luisti ja selkä kesti.
5 Tunnin jälkeen alkoi jo puuduttamaan, pierettämään ja v—maan. Loppu olikin selviytymistaistelua, välillä Annen lokoisia tiloja katsomassa, jaloittelemassa, vessassa… Lento kiersi valkoisen pohjoisen kautta yli Gröölannin, Hudsonin lahden ja loppusuora vedettiin Vancouverin ja Seatlen suunnasta.
Ilma Friscossa oli lämmin n. 18 astetta ja pilvistä. Villen piti vielä hukata yksi eväsleipä vessaan, kun siinä oli ankarasti kiellettyä lihaa välissä. Viranomaiset tenttasit miksi tänne, kenen luokse, miten pitkään viivytte ja Villeltä onko rahhoo… Normaalit ilmeettömät tiukkuudet ja lopuksi ”well come”.
Passi ja maahantulo ilmoitus katsottiin neljästi, ennen kun olitiin ulkona. Kenttä oli huomattavasti sekavampi verrattuna ennakko-odotuksiin. Annen opastuksella päästiin pälkähästä ja junalla Herzin autovuokraamoon. Siellä tappelua vakuutuksista ja niiden tarpeellisuuksista.
Olin maksanut auton ennakkoon ja vakuutukset piti olla kunnossa. Ilmeisesti vuokraajat saavat proviision myynnistä, niin aktiivista se on. Ensin hyväksyin 780 taalan hinnan, mutta sitten selvisi, että se on kaiken päälle.
Sitten alkoi uusi neuvottelukierros. Väitti, että meillä on vain normaaliperusvakuutus ja riskejä jäisi. Neuvotteluasema on huono, 24 tuntia putkeen valvonut väsynyt puutteellisella kielitaidolla ja vakuutustermeillä vastaan paikallinen nuori taistelunhaluinen asiantuntija.
Antaannuimme 320 taalalla, kaippa sillä jotain sai, eikä se kaada vielä matkabudjettia. Olimme varautuneita vastoinkäymisiin, mutta että ensimmäisellä rastilla. Viimeksikin taistelu päättyi lopulta meidän voittoon Espanjassa.
Auto oli yllätyksellisesti luokkaa kalliimpi neliveto citymaasturi Jeep. Eikä pienempään olisikaan mahtunut Annen kaksi monsterilaukkua ja meidän tavarat. Navikaattori paikalleen ja kohti San Josea.
10 Kaistaisen iltaruuhkan highwayhin oli vähän Iisalmen leppoisan punaista päin ajelun jälkeen totuttelemista. Mutta aina on selvitty lennon jälkeenkin ja tällä en tarkoita alkoholia vaan kurjasti istuttua valvomista.
