Lähdimme reitille hotelliltamme noutoaamiaisen jälkeen, jonka ostimme yhdestä hotellin kymmenistä kahviloista. Excalibur sijaitsee bulevardin eteläpäässä. Kätevin tapa on ajaa Monorail ilmajunalla sopivalle etäisyydelle kävellä takaisin hotelleita, ravintoloita ja kauppoja kierrellen.
Hotellit ovat rakennettu nimensä mukaiselle teemalle, esim. Venetsia. Kaikki on tehty pieniä yksityiskohtia myöten jäljitellen esikuvaansa. On kanaalia, kondooleja, laulaja, San Markuksen tori… jopa keinotaivas, jossa vaihtuu keli auringon paisteesta ukkoseen.
Näissä kulisseissa kulkiessa tulee erikoinen epätodellinen tunne. Joka paikassa on ihmisiä tungokseen asti. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen alkaa tökkiä pahasti ja hotellille omaan huoneeseen vaikka tätä juttua kijoittamaan. Kestettiin 8 tuntia, tämän jälkeen ei tarvitse kierrellä.
Hintataso on tietysti korkea joka paikassa. Kaksi isoa (pint) hanaolutta 26 taalaa. Kaupoissa tavaroiden hinnatkin on elintarvikkeista muotiin muuta maata kalliinpaa. Tänne ei tulla säästämään vaan tuhlaamaan.
Paikka näyttäskin olevan nuorien juhlijoiden tai rikkaiden eläkeläisten suosiossa. Kaikkihan pyörii pelaamisen ympärillä, siitä puolesta en ymmärrä mitään. Näin vain, että sitä on joka paikassa. Pelaajat olivat tavallista kansaa, elokuvista saa käsityksen, että pelaamisessa olisi suurta glamouria ja hienoa. Mutta totuus on toinen.
Tämä Excalibur hotelli on yksi suuremmista, 3980 huonetta. Hotellin omistaa MGM, jolla on lähes kaikki kasinohotellit omistuksessa, Trumpia ja yhtä muuta lukuunottamatta. Hotellissa on satoja pelejä, ravintoloita 6 ja kauppoja kymmeniä. Ja kaikki toiminta on hioutunut joustavaksi.
Palveluja kaupungista saa kaikkiin tarpeisiin. Kaduilla ja hotelleilla on häiriöksi asti mainoksen ja kuponkien jakajia. Mullekin annettiin käteen kortteja huorista, esiintyjistä, baareista, opastuksista, ravintoloista… Ei kannata väheksyä kuponkeja, sieltä saataa löytyä hyviä tarjouksia, esim. oluita 2 yhden hinnalla tai seuraa alle viiden kympin.
Kurjuuttakin näkyy, kaduilla on yllättävän paljon kerjäläisiä, jotka retkottavat keräysastia edessään. Ja sitten on näitä rooliasuun pukeutuneita tippimaksua kuvauksesta kyttääviä esiintyjiä. Kääntivät selkänsä, jos näkivät minut kamera kädessä. Homma perustuu siihen, että kuvaan mennään heidän kanssa ja sitten siitä on mahdoton päästä pois maksamatta.
Pysähdyimme syömään yhden hotellin ravintolaan. Tilasin 220 g hampurilaisen mukaan tulivat maalaisranskalaiset hinta tippeineen 22 taalaa. Annos oli hyvä. Tarjoilivat ovat taitavia small tookkajia, onneksi pöydässä oli kielitaitoisia hoitamassa sen puolen.
Yksi viikonloppu Vegasissa riittää loppuelämäksi, onneksi huomenna lähetään luontoon.
