Tämä matka tehtiin jo 2010, mutta juttu on varmaan edelleen ajakohtainen
Ho Chi Minh (Saigon), sekava suurkaupunki
Oli paikallinen uuden vuoden loma-aika, joten paikat täynnä kotimaanturisteja. Vietnamilaiset pitävät lyhyen lomansa vuodenvaihteessa ja käyvät silloin vanhempien luona ja juhlitaan mm. häitä. Windsor Plaza Hotel oli hieno viiden tähden hotelli, isot huoneet, valtava aamiaisravintola, jossa tarjolla monipuoliset ruuat. Hotelli oli kiinalaisella alueella.Tämän päivän vuorokausi hinta 92 euroa kahden hengen huone hotels.comilla. Hotellin vieressä oli suuri kauppakeskus, jossa oli kymmenittäin pieniä myymälöitä. Hinnat poskettoman halpoja ja piraattituotteita täynnä, tuskin mitään aitoa.
Liikenne oli kaaosmainen, taksin kyydissä sitä katseltiin ja kauhisteltiin. Mopoilijoita tuhansittain ja kyydissä olijoita vielä enemmän. Viisi yhdessä mopossa oli ihan tavallinen näky. Juuri silloin oli tullut mopoilijoiden kypärä pakolliseksi. Aikaisemmin oli pakollinen vain ”moottoriteillä”. Siellä oli vakiopaikat, missä poliisit sakottivat kypärämättömiä. Mutta ennen ratsiapaikkaa oli kypärävuokraamo ja sakkopaikan jälkeen palautus. Kypärät maksoivat vain yhden euron, eikä varmasti suojelleet juuri lainkaan.
Ihmiset ovat tosi ystävällisiä varsinkin lapset ovat iloisia ja näyttelivät voitonmerkkiä ja tulivat mielellään kuvattavaksi. Vaikka amerikkalaiset olivat sotineet siellä, niin mitään katkeruutta jenkkiä kohtaan en nähnyt. Ehkä sitä on pohjoisessa, josta vastaan he sotivat.
Kävin katsomassa sodan aikaisia Cu Chi -tunneleita. Luolia kerrotaan olevan 250 kilometriä ja niitä on neljässä kerroksessa. Maan alla oli sairaala, johon ryömimme. Luolat ovat ahtaita länsimaalaisille, oli vähän laajennettu, että pääsimme vilkaisemaan, miltä maan alla näytti. Esillä oli myös erilaisia ansoja, kuoppa peitettynä oksilla ja alla teräviä keppejä pystyssä. Saimme maistiaisiksi paikallista viinaa pullosta, jossa loikoili käärme. Näitä oli joka paikassa myytävänä, mutta varoittelivat, ettei niitä saa tuoda Suomeen, uskoimme.
Ho Chi Minh nähtävyyksiä, joissa kävimme: Presidentin linna, josta amerikkalaiset pakenivat helikoptereilla. • Ranskalaisten rakentamia julkisia rakennuksia • Ho Chi Minh museo, koulu ja patsas • Bodega, jossa kilpikonnia uhrattiin vainajille • Mopoliikenne • Joku muistomerkki, oli vähän matkan päässä kaupungista, paljon koululaisvierailijoita
Phan Thiet, rantalomakohde
Parin suurkaupunkiyön jälkeen siirryimme rantalomalle. Matkalla näimme köyhää maaseutua, huonokuntoisia hökkeliasuntoja, surkealla ”moottoritiellä” sekavaa ja vaarallista liikennettä. Hotellimme Sunny Beach Resort oli Kiinanmeren pitkällä hiekkarannalla. Monta kilometriä hotelleja, ravintoloita, baareja, putiikkeja, hierojia ja muita palvelun tarjoajia.
Tutustuimme läheisen kaupunkiin. Meille oli vuokrattu polkupyöräriksat ja kuskit. Körötimme pitkin kaupunkia kyydissä. Kauhea naurunremakka, kun viimeiseksi jäänyt pienikokoinen pyöräkuski sai tosi ison kuorman. Lämmintä oli yli kolmekymmentä jo pelkkä ulkona olo oli tukalaa. Kävimme kalamarkkinoilla, jossa oli tuoretta kuhinaa. Kalastajat olivat veneilleet saaliinsa myytäväksi sataman torille.
Kaupungissa valmistauduttiin uuden vuoden viettoon. Lohikäärmekulkueet harjoittelivat temppujaan ja dragon melojat uittelivat veneitään valmistautuen kilpailuun keskustan halki virtaavassa joessa. Tutustuimme Thuy Tun kalastustemppelin valasmuseoon, jossa oli valtavan suuri valaan luuranko. Vietnamilaiset pitävät valaita pyhinä eläiminä, mutta ovat kalastaneet niitä surutta.
Kävin kokeilemassa golfia läheisellä kentällä, Sea Links Golf Country Club . 36 asteen helle pakotti vain puoleen kierrokseen. Golf auto ja caddie oli pakollinen, myös pelaamattomalle seuralaiselle. Kenttä oli lähes tyhjä kuten klubi ja ravintola. Paikallisethan ei pelaa, kenttä oli tehty tulevaisuuden turisteille. Ystävällinen caddie oppi nopeasti valitsemaan mailat ja tiesi hyvin puttilinjat. Kentältä oli hyvät maisemat merelle ja kaupunkiin. Tämä oli kuuma bongaus, ei oikein pelinautinto. Yhden tuurin pirkon tein, 20 metrin shipin sain kuppiin.
Vuokrasimme rantakohteessa mopon, joka oli vanha 125 Suzuki. Kympin päivähintaan kuului polttoaine ja kypärät. Oppaat varoittelivat, ei saa vuokrata, vaarallista. Vanhana Vespa miehenä en uskonut. Kävimme katsomassa kalastajakylää. Pysähdyimme katsomaan upeaa merenlahtea, jossa kellui satoja kalaveneitä. Paikalla oli pari pikkutyttöä myymässä halpoja matkamuistoja. Nuoret ovat innokkaita puhumaan turistien kanssa koulussa opittua englantia. Ostimme muistot ja antoivat vielä kaupan päälle ylimääräiset. Niin Päivä meni varovasti ajellessa, eikä haavereita sattunut.
Teimme jeeppisafarin hiekkadyyneille katsomaan auringonnousua. Menomatkalla säkkipimeässä näimme ajovaloista juuri sattuneen mopokolarin. Toinen mopomies asetteli tajutonta ruumista poikittain selälleen mopon takapenkille ja lähti viemään jonnekin. Tässä vaiheessa unet karisi silmistä.
Jeeppi kurvaili dyynien reunalle, josta kävelimme pehmeässä hiekassa mäen laelle odottamaan nousua. Emme olleet siellä yksin, kymmenet muutkin olivat kiinnostuneet uudesta aamusta. Oli yllättävää, että lähellä oli tällainen hiekkaerämaa. Lähtiessä kävimme katsomassa pientä lampea, jossa kukki upeat lootuskukat ja veneessä vanha mies ongella.
Teimme toisenkin retken katsomaan paikallista nähtävyyttä suurta makaavaa budhaa, Taku Mountain ja Taku Padoga. Se makaili korkean vuoren rinteessä, jonne kipuaminen helteessä oli melkoinen ponnistus. Paikallinen televisio BTV teki ohjelmaa ja nappasi meidät haastatteluun. Vaaleaihoisena pienenä vähemmistönä jouduimme silmätikuksi. Kyseltiin mistä olemme, miksi täällä, mitä pidämme paikasta?
Retkeen kuului myös lohikäärmehedelmätilaan tutustuminen. Se tapahtui, niinkin yksinkertaisesti, kuski pysäytti auton tien varteen, jossa sattui olemaan ko. hedelmiä ja siinä niitä katottiin ja sitten autoon ja menoksi.
Teimme yhden omatoimisen taksimatkan kaupunkiin optikolle. Kyllä se piti paikkansa moniteholasit hyvillä kehyksillä alle satasella, tarkalleen 63,72€. Ja toimitus kolme päivän päästä hotellille. Tyttö, joka sovitti lasit ja poika, joka otti maksun. Tulivat kaupungista saakka samalla mopolla töiden jälkeen. Siinä olisi opittavaa meillekin palvelusta. Pelkkää hymyä ja kumarrusta.
Kaupungin keskellä oli huvipuisto. Siellä oli kiva kuvata lapsien iloja. Vanhemmat toivat lapsia kuvattavaksi ja olivat onnellisia, että heitä kuvattiin. Yritäppä samaa Suomessa.
Da Lat, ranskalaisten rakentama kaupunki vuorilla
Näimme useita onnettomuuksia ja linja-automme oli yhdessä osallisena. Olimme menossa Da Latiin mutkaista tietä ja kuskimme kiilasi yhden moottoripyöräilijän tieltä metsään. Satuin näkemään ikkunasta tapauksen. Pyöräilijä lensi voltilla ojan yli pientareelle. Kuskimme ei meinannut pysähtyä, mutta repesimme huutamaan raivokkaasti, niin pysähtyi. Olin varma, että henki on lähtenyt. Siihen pysähtyi muitakin autoja. Pyöräilijä oli pökertyneenä, mutta hengissä. Me jatkoimme matkaa, muiden jäädessä hoivaamaan. Tämä meidän kuskimme oli muutenkin omituinen. Yhdessä risteyksessä kiilasi toista autoa ja kun ei päässyt eteen päin, niin meni ulos ja tarttui kiinni kuskiin ja yritti lyödä. Me kauhisteltiin tapausta, tehtiin valitus matkatoimistolle.
Ennen Da Latiin saapumista pysähdyimme yhteen bodegaan. Siellä oli upea torni, josta näki ympäristön kumpuilevan maiseman, joka oli täynnä pieniä peltotilkkuja. Tornin vieressä oli lohikäärmeitä, jotka oli tehty kierrätysmateriaalista, ruskeista olutpulloista. Siinä oli uusiokäyttöä meillekin, kun ollaan siirrytty tölkkeihin. Ehdotinkin Olville, mutta ei siitä oo mitään kuulunut, vaikka sopis hyvin olutmuseon eteen. Pitääpä muistuttaa.
Da Lat on ranskalaisten rakentama kaupunki intokiina-ajalta. Tykkäsivät asua täällä ylempänä, jossa on aina päivällä sopivan mukava n. 20 asteen lämpötila, yöt ovat viileät. Näillä korkeuksilla menestyy myös viiniköynnös, jota ransmannien aloitteesta kasvatetaan edelleen. Paikallinen viini oli ihan hyvää, mutta ei taida olla Alkon valikoimissa.
Muuten ranskalaiset toivat tänne toisen merkittävämmän asian. Meidän aakkoset. Munkit 1700-luvulla vaikuttivat koulutukseen niin suuresti, että käänsivät ja opettivat kiinan kielen meidän aakkosille, mitä nyt vähän lisäsivät erilaisia viivoja kirjainten päälle.
Tutustuimme Vietnamin viimeisen presidentin komeaan huvilaan, josta oli tehty museo. Siellä oli ranskalainen yhden hengen sauna, tai ainakin siksi sitä opas kutsui.
Kävimme vielä entisen presidentin tyttären Dang Viet Nga suunnittelemassa Crazy Horse majatalossa. Juttu ja kuvat talosta.
Meillä oli yllätyksenä hienossa hotellissa cocktail party asiakkaille. Ilmaista viinaa ja syötävää, koska oli paikallinen uuden vuoden aatto. Sen jälkeen pyörähdimme vielä kaupungilla, jossa oli pientä aaton hulinaa.
Seuraavana päivän tutustuimme kaupungin hienoon kukkupuistoon, jossa oli satoja erilaisia orgideoita. Ajoimme Duc Trongin alueelle ja huristimme liukumäkeä alas katsomaan vesiputouksia ja takaisin ylös gondoolilla.
Paluumatkalla ajoimme läpi viidokon, jota oli vähän sodan jäljiltä. Pysähdyimme kanakylässä. Vietnamissa asuu yli viisikymmentä eri heimoa ja osa niistä on vaeltavia ryhmiä. Heille on pyritty järjestämään pysyvämpiä oloja auttamalla ja opettamalla kahvin viljelyä. Vietnamista on tullutkin yksi suurista kahvin viljelijöistä. Sieltä on peräisin kallis sevettikissan kahvi. Eli kissa syö kahvin hedelmän ja ulostaa pavun, näin se on jalostunut harvinaiseksi luxustuotteeksi.
Voin lämpimästi suositella Vietnamin matkaa. Turistit eivät ole pilanneet kaikkea kuten Thaimaassa. Iloiset, ystävälliset ihmiset. Paljon eksoottista nähtävää. Ruoka ravintolassa poskettoman halpaa ja hyvää. Lento on vähän pitkä, mutta vastapalveluna saa enemmän.
Täältä löytyy tietoa http://www.vietnamseura.org
