Aamiaisen jälkeen patikointiretki sademetsään paikallisen intiaanioppaan johdolla. Retkellä tutustumme viidakon kasveihin ja niiden perinteisiin käyttömuotoihin, sekä etsimme paikallista eläimistöä kuten apinoita ja papukaijoja. Lounaan jälkeen vierailemme intiaanikylässä, jossa näemme paikallista elämää. Halukkailla on myös mahdollisuus uida joessa tai kokeilla kalastusta. (A,L,I), näin kertoi päivän ohjelma.
Heräsin aamulla jo klo 3.00. Kuuntelin viidakon ääniä, yöllä ne ovat huomattavasti vähemmät kuin päivällä. Kirjoitin edellisen päivän asiat muistiin. Kukko alkoi kiekua jossain kauempana jo viiden jälkeen.
Ennen aamiaista ja seitsemää lähdin kipuamaan ylös näköalapaikalle, josta voi seurata lintuja. Nyt viidakko oli äänekäs, kaikenlaisia linnun ja eläinten ääniä kuului, luonnon konsertti. Ylös kipuaminen oli raskasta ja kuumaa puuhaa. Keuhkot ja sydän olivat tiukilla ja hiki lensi.
Ylhäällä olivat jo Suvi ja Jari. Auringon nousun paras aika oli jo ohi, mutta kuvasin jämiä. Huomenna pitää tulla ennen nousua ja ottaa myös time lapse. Kun palasin ylhäältä, niin yllättäen alkoi satamaan, täällähän sade tulee ja menee milloin sattuu.
Aamiaisen jälkeen meidät merkittiin jollain marjavärillä, joka toi suojelusta viidakossa oleville. Bartolomen ja Omar hoitivat maalauksen poskeen, otsaan tai käteen.
Viidakko-opas johti meidät polulle, joka kierteli viidakossa. Varusteena piti olla kumisaappaat ja keppi. Ja varoituksena vaikeasta reitistä, jos kaatuu, niin oppaalle on tarjottava olut. Pysähdyimme välillä ihmettelemään luonnon oikkuja, termiittien pesää, myrkyllisiä kasveja, vaeltavaa puuta. Viidakko on vaikeakulkuinen. Jyrkkiä rinteitä, märkiä upottavia ojia, puun ylityksiä ja alituksia.
Lopuksi tulimme lintutornille. Sanoin Larille, että pitäs vielä nähdä niitä muurahaisia, jotka kuljettavat lehtiä. ”Kato jalkoihin”, ja siinä hän niitä oli. Kiireellä kuvaamaan, kuvaa ja videota.
Leirissä pidimme vielä puhallusputkikisan. Sen voitti Päivi, joka osui papukaijaan pari kertaa. Yllättävän tehokas ase. Nuolen kärkeen laitetaan myrkyllisen sammakon myrkkyä, joka ei tapa saalista, mutta lamauttaa. Nyt ei myrkkyä käytetty, emme halunneet tappaa balsapuupapukaijaa.
Sitten pieni siesta ennen ruokailua, joka oli puolen päivän jälkeen. Broileria, vihanneksia ja pottuja. Sen jälkeen retkelle joen takana olevaan viidakkoon, jossa harrastettiin maanviljelystä. Banaaneja, kaakaota, kahvia, juccapalmua.
Tulimme paikallisten intiaanien kylään. Ensin Bartolomen näytti miten nousee maasta juccapalmu, jonka juurissa on syötävä osa. Siitä saadaan ruokaa, mehua ja käytettynä alkoholijuomaa, masatoa.
Intiaanikylän pihalla juoksenteli koira, papukaija ja lapsia. Menimme rouvan pihakeittiöön ja myyntinäyttelyyn, pöydälle oli levitelty käsitöitä, pikkukuppeja, rannekoruja. Keittiössä intiaanirouva puuhasteli elävän ruuan kanssa. Sontakurulta sisällykset pois ja sen jälkeen ne vielä elivät tai ainakin ne kiemurtelevat banaanin lehden päällä.
Meillä oli tilaisuus maistaa niitä tuoreeltaan, mutta ei maistunut kuin Omarille, joka pisti pyristelevänä madon suuhun ja nielaisi sisuksiinsa. Nää on niitä samoja matoja, joita realityohjelmissa syödään viidakossa.
Kun ei vieraille maistunut, niin rouva työnsi ne grillitikkuihin ja pyöritteli suolassa ja jossain mausteliemessä ja pisti hiilloksen päälle kypsymään.
Minä otin tietysti kuvia ja erityisesti kolmesta tytöstä, jotka ujostelivat kuvausta. Houkuttelun heidät katsomaan kuviaan, josta he rohkaistuivat poseeraamaan. Selvisi, että kotipapukaijan nimi oli Flora. Ja selvitin tyttöjen nimet osoittamalla itseäni ”Pentti” ja sitten tyttöjä. Se toimi, sanoivat nimensä ja sain sen videollekin.
Kielen kanssa oli vähän vaikeuksia. Osasivat vain omaa kieltään, jossa tulkkina toimi Bartolomen, joka taas ei osannut kuin espanjaa ja ranskaa. Meidän suomalainen opas osasi tietysti espanjaa ja sitä kautta saimme käännökset suomeksi tai Omarin kautta englanniksi. Ja myöhemmin selvisi, että tytöt kävivät koulua, jossa opetettiin espanjaa, joten heidän kanssa olisi voinut kommunikoida kännykkäkääntäjän kanssa. Silloin sitä ei tiedetty ja puhuttiin vain käsillä.
Meille näytettiin miten juccapalmun juurista tehtiin juomaa ja saimme muistaakin sitä, näytti maidolta, mutta makua en muista, ei tainnut maistua juuri miltään. Kun sontakurut olivat hiilloksella kypsyneet, niin saimme maistaa niitäkin. Ihan hyviltä maistuivat, kuin broileria. Ainakin Jari ja minä maistoimme, mutta ei niitä monta palaa mennyt. Lari oli syönyt kastematoja jo lapsuudessa, joten nyt oli turha maistaa. Lapset saivat loput ja ne hävisivät pöydältä nopeasti.
Lopuksi vielä tutustuttiin korujen ja kuppien tekoon ja värjäykseen. Ostin yhden kupin ja rannekorun kannatuksen vuoksi ja annoin vielä viisi taalaa tyttöjen kuvauksesta, kiitosta siitä sain kädestä pitäen.
Palasimme takaisin veneelle ja oli jo lähellä auringon laskua, jolloin on paras lintujen katseluaika. Jakauduimme kahteen veneeseen ja Bartolomen ja Omar melojiksi. Kiertelimme pitkin järveä tarkkaillen lintuja. Auringon laskiessa alkoi taas hurja sirkutus ja lintujen laulu. Sain useita lintuja kuvatuksi, vaikka se hämärässä illassa 4.0 valovoimaisella 200 millisellä oli jo tarkentamisen suhteen hankalaa. Pitäs olla 2.8 IS II ja pari tonnia käteistä.
Palasimme auringon laskun jälkeen leiriin ja pian oli pimeää. Päivälliselle grillattua kalaa vihanneksilla ja ruokabanaaneilla. Hyvää oli.
Keskellä viidakkoleiriä oli katos ja nuotiopaikka. Illalla meidät houkuteltiin paikalle juccapalmusta tehdyllä alkoholijuomalla. Ei se pahaa ollut, joskin ei hyväkään. Nuotiossa oli tuli, joka valaisi paikkaa vähän, todella vähän, kuvaaminen siinä valaistuksessa oli haastavaa, eikä mukana ollut kuin kännykkä. Oli täyden kuun aika, siitä sain kuvan.
Meiltä kyseltiin onko soittajia, vain Lari ilmoittautui musiikkimieheksi ja sai bongorummut syliinsä. Paikalla oli uutta uutta porukkaa parilla kitarat mukana. Esittivät paikallista musiikkia Lari komppasi rummuilla joku paikallinen sotki tahtia maracaskeilla. Pari hollantilaista kävi laulamassa dueton, taputuksia. Meidän porukasta ei kukaan tunnustautunut laulajaksi. Esitimme ja lauloimme ”Jänis istuu maassa”, saimme paikallisiakin mukaan ja riehakkaat aplodit. Nyt nukkumaan ja aamulla ennen auringonnousua kuvaamaan.
Viidakon kuvia
