8. To 15.5. Corona Fender, Barstow

Päätettiin aamulla ettei mennäkkään Disneylandiin, käydään portilla kuvat ottamassa ja sitten eteenpäin. Johonkin matkan varrella olevaan motelliin.

Nyt lähdimme kohti Las Vegasia Anaheimin kautta. LA:sta matkaa Anaheimiin on n. 80 km, vaikka kartalla näyttää samalta kaupungilta. Aamulla ruuhka oli tavanomainen 5 kaistaa molempiin suuntiin oli täynnä autoja.

Alkuun ajettiin 10-20 km tuntivauhtia rampit työntivät lisää ruuhkaa. Kuvittelin, että vähän kaupungin ulkopuolella autot vähenevät, mutta ei puhettakaan. Vauhti kiihtyi jopa ylinopeudeksi, mutta jonossahan mentiin ja paikka piti pitää. Helpointa on ajaa keskimmäistä kaistaa, koska nopeamma ajavat vasemmalla ja oikealla puolella on välillä hidasta ramppien takia.

Anahaimissa käännyimme Disneylandin pohjoispään sisäänkäyntiin. Kuvittelimme, että saisimme jonkun kuvan sisääntulosta. Mutta ei, jouduimme isoon parkkihallisisäänkäyntiin, jossa tarkistettiin tai ostettiin parkkiliput. Emme ostaneet lippua, koska olisi vienyt aikaa tuhottomasti. Onneksi oli järjestetty erehtyneille mahdollisuus perua. Ajoimme pinkki Exit lippu lasissa kiertotietä pois. Aluksi näytti tilanne pahalta, kun olimme ainakin 20 autojon kanssa rinnakkain hallissa kaikilla nokka samaan suuntaan, eikä aavistustakaan, miten täältä selviää pois.

Anahaimin jälkeen tankattiin ja jatkettiin matkaa Coronaan. Ruuhkat tiellä jatkuivat samanlaisina, mutta vauhti kiihtyi entisestään. Mistä näitä autoja riittää? Ramppirakennelmia on jatkuvasti ristiin rastiin.

Fenderin tehtaan parkki löytyi helposti, mutta Visitor Centeriä saatiin vähän etsiä. Rakennuksia oli vain muutama, mutta aina oltiin väärällä kulmalla. Centerissä oli suuri myymälä, museo ja customien tilausosasto. Siellä myyntimies oli kiinnostunut vain minun kamerasta ja suositteli akkuperää, pystylaukaisimen ja virran takia. Hyviä vinkkejä, on sitäkin kokeiltu.

Tehdaskierros maksoi kympin. Vauhdikas oppaamme haastatteli ensin kaikki kansallisuudet ja tarjosi Suomeen jotain uutta nuorta suosittua cantrylaulajatyttöä, josta hän ei pitänyt. Mutta ei me huolittu.

Tehdaskierroksella käytiin läpi kaikki rakennusvaiheet. Tärkeää on käytetty puu ja kestävä rakenne, joka takaa pitkän iän. Täällä rakennettiin 1-4 puupalasta body. 1-osainen 1000 vuotta vanhasta mammuttipetäjästä tulee parasääninen, mutta se ei ole kestävin rakenne, koska puu elää. Mexicossa tehtään halvemmat kitarat, jotka ovat liimmattu useammasta puupalasta.

Paljon muitakin detaleja selvisi. Tekijät olivat pääosin meksikolaisia. Oppaammekin osasi espanjaa ja heitteli tsuokkeja työntekijöiden kanssa heidän kielellään. Näytti itsekin olevan latino.

Loppupäässä oli customointiosasto, jossa tehtiin yksilölliset kitarat.
Iso starat, kuten Clapton, käyttää aina samaa luottotekijää, joka kasaa kitaran hänelle alusta loppuun. Yksi uusi erikoisuus on aidon näköiset jäljennökset kuuluisuuksien kitaroista, joissa on jälkiä käyttäjistä. Esim. kitaraan kiinnitetty tupakka poltaa jälkiä. Tämän jutun on keksinyt Rollareiden Keith, joka on tosi kova kitarafriikki. Hän teetti arvokkaista kitaroistaan täydellisen jäljennöksen keikkakäyttöön, koska niissä olosuhteissa voi tapahtua mitä vaan.

Tunnin pituinen kierros venyi lopulta lähes pari tuntiseksi. Kierros päättyi myymälään, josta ostin muiston jääkaapin oveen. Tarjolla olisi ollut myös miljoonan dollarin koristeinen näyttelykitara, mutta jäi lasikaappiinsa.

Sitten tielle ja nokka koti Vegasia. Maisemat muuttuivat vuoristoisemmiksi ja autojakin oli vähemmän. Pysähdyimme Barstowiin tinkaamaan yöpaikkaa California Innistä. Pyysi 60 taala, tarjosimme 48, joka oli Pricelinen nettihinta. Yritti vielä myydä vain yhdellä sängyllä, mutta nettitarjous oli kahdella. Luovutti, saimme sen. Ihan vaan vinkiksi, jos ei kerkeä varaamaan etukäteen. Oli ihan kelpo huone, iso ja siisti. Pyykkikone yläkerrassa saimme puhtaita vaatteita loppumatkalle. Tämä oli Route 66 suosiossa, Harrikoita pihalla.

Päivän päätteeksi syömään. Etsintää Yelpillä, kadun toiselta puolen löytyi Fire jotain pizzeria. Tilattiin joku menu, minestronekeitto, hyvä, pasta, hyvä ja iso, iso pala jäi vielä syömättä, heseweise Adams pullot joutiin tyhjiksi. Hyvä ruokapaikka, palvelu, miljöö. Päällepäin ei olisi uskonut, mutta Yelp auttoi.

_PK_5152
Tehtaan työntekijät olivat meksikolaisia, tarkkaa työtä näyttivät tekevän.