Skottilaista etsimässä

Matka sai alkunsa kiinnostuksesta skottiviskeihin. Olimme jo viisi vuotta sitten käyneet Hebriideilla mm. Isleyn saarella tutustumassa paikallisiin tislaamoihin. Nord Coast 500 on suosittu reitti, joka kulkee Pohjois-Skotlannin rannikkoa pitkin. Sitä lähdimme kiertämään.

Edinburg – Fort Wiljam – Tain

Aamulla lähdettiin matkaan 8.20. Alkumatka oli aurinkoista ja vilkas liikenteistä A9 moottori tietä.
Ekaksi pysähdyttiin huoltsikalle ostamaan kartta. Iso ja tarkka Skotlannin kartta maksoi vain 4,99£. Kari levitteli karttaa etupellillä, niin eikö siihen pelmahtanut nainen neuvomaan hyvää maisemareittiä, ensin kohti Stirlingiä ja sitten Obania. Se oli oiva neuvo. Vahinko vaan ettei käyty Stirlingissä, se olisi ollut hieno historiallinen kaupunki.

Alkukilometrit meni auton opetteluun. BMW:ssä on omat hienoutensa vähän eri tavalla kuin Audissa. Miten saadaan ääni navigaattoriin, ei löytynyt. Valikoita ja valittavia asioita on paljon, liian paljon, että tälläisellä 8 päivän matkalla olis aikaa ne opetella. Tämä auto oli vielä joku M sport malli mataline renkaineen, jotka kolisivat huonoilla teillä.

Tiet täällä on kapeammat kuin Suomessa, siis kaksi kaistaiset. Toisella puolella yleensä kiviaita ja toisella leveä kuorma-auto uhkaavan näköisenä ja kaikki tämä väärällä puolella. Pelotti ja joku kerta tuli ajettua reunakorokkeeseen, kun vastassa oli rekka. Onneksi viehättävä Sixt vuokraamon tyttö sai myytyä meille 133£ 0-omavastuun, niin ei tarvitse olla huolissaan kuin omasta terveydestä, auto korvataan.

Päivän maisemat olivat huikeat ja vaihtelevat. Nummea, peltoa, vuorta, metsää, järveä, jokea, ryteikköä, kevään vihreää, narsisseja…

Callanderissä pysähdyttiin kahville ja skonsseille. Vaatekaupan yläkerrassa oli viehättävä kahvila. Tämä kylä tai kaupunki oli tyypillinen yhden pääkadun varteen rakentunut. Liikennevalot, mutta vähän liikennettä. Elinvoimaisen näköinen.

Tämän jälkeen alkoi vuoristoinen kansallispuisto-osuus. Tie kiemurteli yli vuorten mahtavia maisemia näyttäen. Pääasiassa puutonta ruskeasävyistä nummea. Vihreät havumetsät läntteinä rinteessä. Fort Wiljamissa pysähdyttiin yhteen turistirysään, jossa kahviteltiin ja skonsseiltiin. Tämä on Ylämaan toiseksi suurin kaupunki työntyy syvälle sisämaahan.

Sitten käännyimme kohti Loch Nessiä ja Invernessiä. Saimme eteen kolme ylileveää rekkaa, jotka pitivät vauhdin kurissa. Ohittaa ei voinut, usein seisomme vain jonossa. Tätä kesti n. 50 mailia.  Maisemat olivat tietysti hienot 36 kilometriä pitkä ja jopa 700 metriä syvä järvi oli oikealla ja hirviö pinnan alla.

Dawmore

Invernessin jälkeen pari isoa siltaa ja sitten kiireellä kohti Tainia, jos kerettäs eka distilleri bongata. Tiukoille meni kymmentä vaille viisi olimme Dawmoren pihassa. Kolme tympääntyneen näköistä vanhempaa naista odotti työpäivän loppumista ilmeen värähtämättä ja vaiteliaana. Vasta kun pyysin maistiaisia, niin yritti jotain änkyttää, ettei enää kerkee, mutta antoi kuitenkin. Ostin yhden 12 vuotiaan 45£. Sitten vasta alkoi vähän hymy karehtimaan huulilla. Tällä merkillä oli tietysti pitkä perinteet 12 piikkinen sarvisymboli oli periytynyt jo 1200-luvulta. Keittäminen oli aloitettu 1839.

B&b majapaikkamme löytyi helposti, kello oli 17.30, joten päivälle tuli pituutta yhdeksän tuntia ja maileja 230. Tämä olikin matkan raskain osuus ja se on takana. Pyörähdimme vielä syömään paikalliseen pubiin. Kovin oli hiljasta vaikka perjantai-ilta.

Ps. Juoma oli hyvä valinta kolmannes pullosta tyhjeni neljään pekkaan hetkessä.

Tain – Thurso

B&b:n aamiaishuone oli kuin sadusta, kaunis merimaisema, ankkoja juoksenteli puutarhassa. Aamiainen tuli ystävälliseltä isännällä tilauksen mukaan paahtoleipää, munaa, pekonia, tomaatti ja muutkin tilpehöörit olis saanut, mutta nämä riitti.

Glenmorangie

Päivän ensimmäinen tislaamo, Glenmorangie oli 5 minuutin päässä. Myymälä ja maisteluhuone oli tyylikäs. Ja vitsikäs ja vilkas myyntipoika yritti vääntää huumoria. Päätimme lähteä tehdaskierrokselle. Pettymykseksi ei saanut kuvata. Räpläsin hieman kameraa, kun selostuksesta meni iso osa ohi, niin siitäkin sai muistutuksen. Kierroksella käytiin vaiheet läpi ja haisteltiin eri tonkia ja tynnyrin paloja. Tämä tislaamo oli ensimmäinen, joka alkoi valmistaa one cask menetelmällä?

Nykyään yksi omistajista on Luois Vitton ja oli lahjoittanut pihaan Cadillacin, joita on vain kaksi maailmassa. Lopuksi maisteltiin aromeja. Teelusikallinen vettä sekaan saa aromit esille. Myymälästä lähti mukaan pari lasia ja yksi pullo single maltia.

Dunrobin Castle

Tämä on ehkä parhaiten säilynyt linna Skotlannissa, johon pääsee tutustumaan. Reitti kiertää lähes kaikkien 198 huoneen läpi. Täällä saa hyvän käsityksen, miten aateliset elivät linnoissaan. Pääsylippu 9,5£/eläkeläinen. Linna on rannikon töyräällä ja eteen avautuu iso puisto ja meri. Rinne täynnä keltaisia narsisseja, joita näyttää olevan täällä joka nurkalla. Lopuksi käytiin vielä linnan turistikaupasta ostamassa jääkaappimagneetti ja kahvilasta kahvit skonssilla.

Clynelish tislaamo

Poikettiin vielä tässä pikkutislaamossa. Täällä oli myytävänä muiden tislaamojen tuotteita. Esim. Lagavulin 16v 57£, kun eilisessä paikassa oli 89£. Kalliimpi kuin Suomen Alkossa. Eli hinnat vaihtelevat hurjasti.

John O’Groats Lands End

Sitten ajeltiin John O’Groats Lands Endiin, saaren koillisnurkkaan. Joka näyttää olevan joidenkin nahka-asuisteisten pakkomielteinen kokoontumispaikka. Sieltä pohjoiseen näkyy Shetlannin saaret, joissa olis voinut kuvata esim. lunneja. Ei onnistunut tällä reissulla. Olis myös valassafareja pikkupaateilla.

Matkalla pohjoiseen maisemat muuttuivat puuttomiksi ja suuripiirteisemmiksi. Välillä oli tasaista silmän kantamattomiin. Merellä näkyi öljynporaustorneja.

Thurso

Thurso on iso pikkukaupunki. Royal hotelli löytyi heti. Siinä hotellissa ei ollut muuta kuninkaallista kuin väsähtänyt baarimikko, jolla ei ollut kahviakaan vain väkeviäjuomia hitaasti tarjoiltuna. Kaikki tosi kulahtanutta, hissi antiikkinen, käytävillä kokolattiamatto ja alla ei välillä mitään. Suihkuvesi haaleaa. Ikkunat aamulla ihan märät sisäpuolelta. Ikkunasta hyvä näkymä kaupungin kirkolle ja auringonlaskuun. 

Aamiainen perinteinen skotti puurolla. Nyt rupee jo tympii rasvaiset jutut. 

Nämä pohjoisen kaupungit ovat viehättäviä. Matalat harmaat hyväkuntoiset kivitalot. Siistit ruutukaavat, liikennettä harvakseen. 

Thurso – Ullapool

Aamulla ikkunat huurussa. Lämmintä vettä tuli vaivoin hanasta. Skottiaamiainen rasvaisuudellaan alkoi jo tökkiä. Iso aamiaissali, mutta asiakkaita vain muutama. Molemmat lyhyenlännät hoikat tarjoilijapojat olivat jotenkin koomisia tyyppejä. Mutta hoitivat homman hyvin. Puurossa oli paukkuja.

Palasimme vielä John’s Groatsin suuntaan, Elizapethin linnaa katsomaan. Vaan eipä sinne päässytkään. Aukioloajat ovat monimutkaiset, niihin olisi pitänyt tutustua ennakkoon. Tieltä näkyi vaan linnan tornit ja skottilippu.

Auto oli tankattava Thursossa, koska täällä on huoltamoja harvassa, varsinkin tämän päivän reitillä. Maisemat vaihtelivat suuresti. Aivan tasaista alavaa ruohikkoista merenrantaa silmän kantamattomiin. Sitten jyrkästi kumpuilevaa ruskeaa ja mustaa kanervaa, keltakukkaisia pieniä katajia?? Kauniita jyrkkäseinämäisiä hiekkapoukamia, johon sininen meri teki valkeita aaltoviivoja matalikkoon. Lumihuippuisia korkeita kallioita. Aina tuli eteen uudentyyppinen maisema ja samat lampaat.

Kauppoja ja kahvipaikkoja oli harvassa. Pysähdyimme yhteen vaatimattoman näköiseen tearoomiin. Siellä ainakin 80-vuotias pieni mies kokintakki päällä laittoi meille instant kahvit. Tiskissä oli muutama kakku, otimme palan appelsiinikakkua. Ympäri huonetta oli ripoteltu myytäviä matkamuistoja. Ostin yhden jääkaappimagneetin ”two pounds, fifty pence” sanoi vanha mies tasaisen käheällä äänellä kuin kuiskaten ja palasi hämmentämään ruskeaa kastikettaan.

Yritimme mennä vielä käymään saaren luodenurkassa, mutta sinne olisi pitänyt mennä lautalla, olisi vienyt aikaa liikaa. Näillä teillä 100 mailin ajaminen kestää neljä kertaa pitempään kuin normaalisti. Välillä tiet ovat yksikaistaisia ja kohtaamispaikkoja harvakseen.

Pari kolme linnanrauniota näimme ja yhtä pysähdyimme kuvaamaan, Ardvreck Castle. Vieressä oli myös vuorilta tuleva puro, joka alitti tien kivistä rakennetulla tunnelilla.

Sitten tupsahti eteen päivän määränpää, Ullapool. Paikka on merenlahti, jota ympäröi joka puolelta korkeat vuoret. Viehättävä rantakatu ja satama avautuivat hotellimme ikkunasta. Päivä oli jo illassa ja löysimme hyvän grilliravintolan. Siellä söin elämäni parhaan fish and ships annoksen. Maalaisranskiksia päällä iso pala friteerattua koljaa, hyvää kastiketta. Päälle paikallinen pintti olutta ja expressot.

Koko päivä oli aurinkoinen ja tuuleton.

Ullapool – Inverness

Yritin ottaa auringonnousu time lapsen ikkunasta ja otinkin, mutta tuli sutta ja sekundaa. Ikkuna meni yöllä huuruun, sain vain valopilkkuja ja sumuista maisemaa. 

Caledonia hotelli oli ilmeisesti samaa ketjua kuin edellinen Thursossa, ei kuitenkaan ihan niin huono. Lämmintä vettä tuli, kun jaksoi odottaa ja hiustenkuivaajankin sai lainaksi respasta.

Yritin maksaa aamiaiset respaan, ei tartte, menette syömään ja maksatte kun lähdette hotellista. Tumma pyöreä lyhyenläntä karvanen ukko vei meidät pöytään. Kohta tuli takaisin ja sano eihän teidän huoneeseen kuulu aamiainen. No ei, mutta syömme ja maksamme, please.

Ullapoolista Invernesiin menee hyvä tie pitkin laaksoa. Matkan varrella on pari luonnonpuistonähtävyyttä. Pysähdyimme ensimmäisessä. Pieni metsä kävely teki hyvää. Aurinko siinteli ikimetsän läpi jyrkkään rinteeseen. Lehtipuut tunkivat sisältään kevään vaalean vihreää väriään. Valkovuokkolaumoja, sammaloituneita puuvainajia, happirikasta ilmaa. Syvällä rotkossa valui vuorten raikas vesi kohti laakson järveä.

Maisemat vaihtelivat jälleen laidasta laitaan. Havumetsää, kevään vihreät lehtipuut, vihreää ruohoa, sitten paljasta vuoristoista ruskeaa ja mustaa kanervaa, kivirakkaa silmän kantamottomiin ja tietysti takana siintävät lumihuippuisten vuoret. Tälläsiä vaihtelevia maisemia on ollut koko matkan.

Glen Ord tislaamon visitor center. Omistaja Diageo plc oli maailman suurin tislaaja, kunnes Kiinan Kweichow Moutai ylitti sen vuonna 2017. Yrityksellä on kaiken maailman merkit, whiskit, oluet, champanjat, liköörit, viinit. Diageo perustettiin vuonna 1997 Guinnessin ja Grand Metropolitanin sulautumisesta. Siitä se lähti vyörymään joka suuntaan alkoholin perässä.

Tällä Muirin tislaamolla tehtiin Singleton whiskiä, joka on kehitetty Aasian markkinoille. Hyvin maistui suomalaisillekin vapunaattoiltana. Visitor center oli toistaiseksi paras mihin olemme törmänneet. Iso myymälätila, paljon myytäviä Diageon omistuksessa olevia merkkejä. Esim. Lagavulin 16v 57£. Valikoimissa oli paljon muutakin aiheeseen liittyvää rekvisiittaa. Mulle tarttui pipo ja pinssi ja Kikalle whiskikastike. Niin ja se Singleton 12v 39£. Olivat avanneet lasi-ikkunan tynnyrivarastoon, joka edessä pystyi ottamaan selfie. Minä kuvasin siinä ostamaani pulloa.

Inverness on yllättävän iso ja vilkas kaupunki.

Outlanders sarjan perusteella siitä ei saanut sellaista kuvaa, mutta elettiinhän silloin 1700-lukua. Hotelliin pääsyä odoteltaessa pistäydyimme turkkilaisten omistamassa kulmabaarissa pizzan puolikkaalla ja oluella. Olivat varmaan aloittaneet vasta, kun tilauksen vastaanotto oli niin tökkivää. Mutta loppu hyvin, kaikki maistui nälkäisille ja janoisille. Pieni pyörähdys vielä turistikaupoissa, oli kilttiä ja huivia kaikissa väreissä. Tarttuihan sieltä yksi lampaanvillapusero.

Glen Mhor Hotel oli oiva valinta, hyvä sijainti ja autolle paikka. Pieniä taloja kadun varressa peräkkäin osa huoneistoja keittiöllä.

Vapunaatton illallisen söimme hotellin Nicky Tam’s ravintolassa. Se oli erinomainen valinta. Lohta, naudanlihakuppi, broileria, kaikki tykkäsivät omastaan. Miljöö oli siisti ja perinteinen. Istuimme takaosan korotetulla alueella, jossa sai ruokailla ja keskustella rauhassa. Sitten omassa huoneessa maisteltiin päivän ostoksia.

Inverness – Perth

Päivän ajomatka oli vain 113 mailia. Samat maisematyypit toistuivat. Kevät täällä on Vappupäivänä pitkällä vastaa Suomen kesäkuun alkua. Puut hiirenkorvalla tai jo lehdessä, ruoho vihreää, kukat kukkivat maassa ja puissa. Vain kanervikko näyttää kuolleelta eri ruskean väreissä. Mutta lähempää tutkiessa nekin kukkivat.

Ensimmäinen pysähdys oli Tomatin tislaamo, joka on perustettu 1897. Näillä seuduin kerrotaan tislaamiseen alkaneen jo 1500-luvulla. Vuonna 1986  tislaamon otti japanilainen Takara Shuzon hoitoonsa ja Brändäsi Tomatin oman merkin. Noihin aikoihin se oli Skotlannin suurin tislaamo, mutta valmisti suurimmaksi osaksi muille blendit laatuja. Tehdaskierroksella olisi voinut täyttää omaan pulloon suoraan tynnyristä maistiaiset, ei käyty. Nykyään kapasiteetti 5 miljoonaa litraa vuodessa.

Sitten saavuimme Spey joen varteen, joka on tärkeä whiskille sopivan vetensä ansiosta. Alueen whiskit ovat makeita, eikä turpeisia. Tietysti vivahteita löytyy runsaasti. Varsinainen Speyside whisky-alue on joen alajuoksulla pohjoisessa. Joki on myös perhokalastajien suosiossa.

Dalwhinnie

Vuonna 1897 perustettu Dalwhinnie tislaamo on korkealla tasangolla 315 m. Surkeiden alkuvaiheiden jälkeen 1905 amerikkalaiset ostivat sen. 1919 palaa skoteille. Moninaisten värikkäiden vaiheiden jälkeen jättiläinen Diageo Plc 1987 omistaa tislaamon. 1989 kehitetään Dalwhinnie 15-vuotias, joka on voittanut useita kansainvälisiä palkintoja. 

Dalwhinnie 2000 (pullotettu 2016) Oloroso Cask Finish – Distillers Edition, tämän erikoistisleen loppuerän oli myynnissä vain täällä. Ostin yhden tuliaiseksi ja sain paikan päällä maistellakin, hyvä oli. Myyjä opetti nimen lausumaan oikein. Toisen tavun painotus on meille suomalaisille hankala.

Ajoimme Blair Castlen ohi, yritin mennä kuvaamaankin, mutta jokaisen autossa olijan olis pitänyt maksaa 10£, että olisimme päässeet ajamaan linnan ohi. Linna tuli tutuksi Victoria tv-sarjasta.  Vuonna 1844 kuningatar Victoria ja hänen seurueensa ja Prince Albert vieraili ja asui Blair Castlessa. Portilta näkyi valkoinen linnarakennus ja pyysin, että voinko ottaa kuvan tästä. Lupasi, mutta samalla naurahti, että varsinainen linna on kulman takana, eikä näy tähän. Käänsimme auton ja pitäkää tunkkinne.

 

Blair Athol

  Tislaamo perustettiin vuonna 1798 John Steward ja Robert Robertson ja oli alun perin nimeltään ”Aldour”.

Nyt omistaja on Diageo Plc. Kapasiteetti 2,5 miljoonaa litraa. Tällä tislaamolla oli hinnoiteltu kaikki kierrokset ja maistelut reilusti. Jos halusi maistaa jotain, niin piti maksaa 4 puntaa! Jonka sai takaisin, jos osti pullon. Tähän asti muissa ostettavien pullojen maistelu oli ilmaista. Ostin yhden pikkupullon maistiaisiksi ja myyjä kiltistä ilkkui, että näin pienen ostit. Kerroin, että mulla on niitä useita.

Ajoimme Pitlochryn kylän läpi kohti Perthin, jossa yövymme. Kylä näytti viehättävältä vanhoine mataline kivitaloineen. Tänne voisin palata. Kaupunki on suosittu turistikohde, koska kuningatar Victoria vieraili alueella 1842.

Yövyimme Perthissä. Pyörähdimme kaupungilla syömässä. Iso kaupunki, ollut joskus Skotlannin pääkaupunki. Tänään oli ensimmäinen tuulinen päivä. 10 asteen lämpö ja kova tuuli avoimella sillalla saa vetämään hupun korville. Muuten matkamme sääolosuhteet ovat olleet ihanteelliset. Hotellimme on Sunbank, pieni, siisti, ystävällinen, aamiainen ….

Perth – St Andrew

Päivän ajo oli vain 34 m, matkan lyhin. Nyt maisemiin on jo tottunut, eikä niinhin tullut kiinnitettyä enempää huomiota. Oli ensimmäinen sateinen päivä. Pysähdyimme Dundeessä. Pienen etsimisen jälkeen löytyi parkkikin ja sain maksettua kortilla, kun kolikoita ei ollut. Yks vanha mies yritti tarjoutua auttamaan, muttei auttanut.

Kaupunki on melko iso. Keskustan kauppakeskukset näyttävät olevan täälläkin tien päässä. Paljon tyhjiä myymälöitä. Mutta kahvilasta sai hyvän rähmäpullan ja mauttoman kahvin. Pyörähdimme vielä lyhyesti ostoskadulla vaikka vähän sataa tihhuutti. Kaupungista Tay vuonon yli menee pitkä Tay Road Bridge. Ei mikään suunnittelun kukka, näytti vanhalta. Pysähdyille näköalapaikalle kuvaamaan siltaa. Ja söimme maistuvat hot dogit. Heti kohta sillan jälkeen käännyimme oikaisevalle pikkutielle. Maisema oli tasaista, tie mutkitteli pikkukylien läpi. 

St Andrew

St Andrew on pieni vanha yliopistokaupunki. Puku päällä herrasmiehen alkuja käveli kaupungilla. Hotelli löytyi heti, mutta parkki oli vähän vaikeampi. Löytyi golf kentän vierestä maksullisena. Respa baarissa ja huoneet yläpuolella. Hyvät siistit huoneet ja reissun levein sänky, kalleinkin. Täällä on hotellit kalliimpia keskustassa kuin muualla johtuen golfkentän suosiosta.

Tutustuimme golfmuseoon. Siellä oli katsaus menneisyyteen. Old Tom Morris näytti olevan merkkimies paikallisessa golfhistoriassa. Kentän suunnittelija, ensimmäisiä ammattigolfaajia, välineiden valmistaja ja vanhin British Openin voittaja 46 vuotiaana (1867). Syntyi ja kuoli St Andrewissa.

Old Course at Andrews

Jatkoimme matkaa Links kentän ykköstiin suuntaan. Parkkipaikka täynnä autoja, keskihintaisia, ei mitään rollseja tai bentleytä.  Klubirakennuksen sisälle emme yrittäneetkään, kai sinne olis päässyt. Mutta muistot edelliseltä golfklubireissulta Irvinessä oli vahvasti mielessä ”Vain jäsenille, eikä noissa kamppeissa jäsenetkään.”  Katselin valmiiksi auringonlaskun kuvauspaikkaa. Oikein hyvää ei löytynyt. Ne olisivat olleet kentän sisällä bunker tai bridge, sinne asti en viitsinyt lähteä seikkailemaan. Kentän proshop oli pieni ja kallis. Ostin yhden jääkaappimagneetin 5£.

Iltaruokailu hoidettiin paikallisessa pubissa. Ruoka ja juoma olivat hyvät ja halvat vaikka niitä piti odottaa tunti, kokin anteeksipyyntöjen saattelemana. Tää on viimeistä edellinen ilta ja nyt pitäs saada yksi onnistunut auringon laskukuvaus. Onni oli oli myötä, aurinko laski sovitusti, sade oli lakannut ja taivas kirkas. Links kentän viimeinen reikä sai auringon viimeiset säteet ja pelaajat 20.53. 

Varmistin yhdeltä ryhmältä onko tää 18 hole. ”On, tein siihen eagelin.” Huusin perään ”you’re lying”. Ryhmän muut jäsenet rämähtivät nauramaan ja peukuttivat minulle. Olin valmistautunut kylmään iltaan sisäisesti ja uskalsin sanoa, mitä mieleen tulee. Olikin kylmä kuulas ilta ja pikku merituulen vire sai sen entistä kylmemmäksi, huppua päähän.

Poikkesin vielä yhdelle Dawmorelle alakerran baariin. Ruotsalaiset herrasmiehet juttelivat vilkkaasti päivän pelistä viereisessä pöydässä. Kysyivät minultakin jotain whiskistä. Valittelin, etten osaa ruotsia vaikka olen suomalainen. Jonka ne arvasivatkin oikein, nauraen. Mistäköhän ne minut suomalaistivat, vaikka en puhunut mitään, ehkä siitä. Mulla oli Fjällrävenin takki päällä, joten olis pitänyt kaiken järjen mukaan luulla ruotsalaiseksi, niin mutta kun en puhunut. 

St Andrew – Edinburg

Golf Inn hotellin aamiainen oli puutteellinen, jos ei ottanut skottilaista (aamiainen, ei viski). Kaksi löysää munaa ja neljä paahtoleivän puolikasta. Seisovasta pöydästä pikkulisukkeita, mutta ei leikkeleitä, vihanneksista pumattakaan. Niitä ei ole ollut missään. Aamukävely St Andrewin Catedralille oli hyvä siirtyminen historiaan. Palatessa näimme paikallisen golfsuuruuden Tom Morrisonin syntymäkodin. Aamu oli aurinkoinen.

Kingsbarns

Paluumatkalla Edinburgiin poikkesimme vielä Kingsbarns tislaamossa. Tarttui muutama pikkupullo maistiaisia. Tislaamot satsaavat hurjasti näihin visitor centereihin. Kaikki ovat olleet hyvin suunniteltuja ja siistejä. Tilat erinomaisessa kunnossa myös ulkoa. Tämä teollisuuden ala on erittäin tärkeä Skotlannille.

Anstruther

Pysähdyimme Anstrutherissa. Kaunis, pieni satamakaupunki. Värikäs talorivi katsoi merelle, jossa pienveneet olivat laskuveden vuoksi maalla. Tunnin päästä, kun lähdimme pois, veneet olivat saaneet suolaista vettä alleen. Koko matka oli alavilla mailla, jossa oli paljon viljelystä. Välillä tie poikkesi lähelle meren rantaa ja näkyi öljynporauslautan torneja. Forth joen ylittää Queensferry Crossing Bridge ennen Edinburgia. Se on kaunis maamerkki katsoi sitä tieltä tai lentokoneesta.

Edinburg

Viimeiseen matkan tutustumiskohteeseen sain innostuksen Outlanders tv-sarjasta. Jamien synnyinkoti Lallybroch on tosielämässä ränsistynyt Midhope linna. Joku on keksinyt rahastaa pysäköinnillä 10£ pieni auto.  Pyörähdimme lopuksi vielä Edinburgissa. Baarilounas ja viimeisten tuliaisten vimmattua etsimistä. Ei löytynyt. Viimeinen yö lentokentän lähellä olevassa Ibis hotellissa. Se oli hyvä kokemus jälleen. Hauska respan mies varoitteli alkoholin vaaroista, kun kerroin hänelle matkan tarkoituksen. Autonpalautuksessa oli ongelmia, kun Sixtin oma sovellus navigoi meidät väärään paikkaan. Siitäkin selvittiin, kun varattiin aikaa riittävästi kentälle. Ja matkassa oli pätevä navigointi ja kartta-asiantuntijatar.

Viskitietoa englanniksi, viskiteotoa suomeksi