La 17.9.16 takaisin Quitoon

banos-quito

Lähtö Banosista klo 8.00 takaisin Quitoon, sitä ennen aamiainen. Tämä aamiainen oli ensimmäinen todella hyvä. Lähes kaikkea oli saatavilla. Runsaasti erilaisia hedelmiä, leikkeleitä, muroja, jogurteja…

Suuntasimme Quilotoja kraaterille. Matkalla näimme Cotopaxin, huikeita maisemia, alkuperäiskansan kyliä. Pelelean kaupungin torilta ostin huovan, jota olin jo Quitossa katsellut, siellä hinta oli 45 $. Täällä tiesimme hintojen olevan paljon halvemipa kuin suurissa kaupungeissa. Pyysi 18 annoin 20. Palkkioksi pyysin saada kuvata. Sattumalta kuvasin myös heidän kahta pikkulasta, jotka leikkivät meidän linja-auton vieressä.

_pk_8319
Pelelean torilla oli värikästä paikallista käsityötä puolta edullisemmin kuin isoissa kaupungeissa. Ostin huovan oikean puoleiselta naisen puodista. Kuudes huopa ylhäältä laskien, beesin värinen.

Aivan uskomattomia maisemia avautui joka mutkan takaa. Lopulta käännyimme kraateritielle. Quilotoa on sammunut tulivuori, joka on Wikipedian mukaan syntynyt 1280 romahtaneesta tulivuoresta ja muuttunut tulivuorijärveksi. Paikallisoppaamme mukaan se tapahtui jo 3-4000 vuotta sitten ja kaldera nimityskin oli vähän epämääräinen, eikä hänen mielestään voi puhua kalderasta.

_pk_8511-2
Kuvasin välillä ohi kiitäviä autoja ja niiden lastia.

Hyppäsimme linja autosta. Oli kolme vaihtoehtoa tutustua tulivuorijärveen. Kävellä alas kilometri suuntaansa kestää 2-3 tuntia, kävellä ympäri 4 km, kestää 4 tuntia tai kävellä ympärillä lyhyempi reitti. Valitsimme jälkimmäisen.

3200 metrissä alkoi heti vuoristotauti, tinnitysta ja huimausta, omituinen olo päässä. Kyykistyin kuvaamaan jotain kasvia, ylösnoustessa meinasin pyörtyä. Onneksi matkassa oli pari Himalajan valloittaja, jotka kertoivat, että lyhyitä askeleita, ja syvää hengitystä hitaasti etenemistä. Se auttoi, myös suklaa, vesi ja kokalehtien pureskelu auttaa.

_pk_8585-pano
Quilotoan kraaterijärvi on yksi suosittu nähtävyys Equadorissa. Kalaton mineraalipitoinen järvi on 3200 metrissä.

Näillä opeilla etenin hitaasati kuvaten mahtavia maisemia. Autoin neljää tyttöä, kun yrittivät ryhmäselfietä. Otin kuvan heistä myös omaan kameraan. Välillä  tuuli kovasti, oli pidettävä hatusta kiinni. Täällä voisi sataa räntääkin, mutta onneksi nyt oli kirkas valokuvauksellinen päivä. Erittäin vähän näkyi eurooppalaisia turisteja, näin arvioin. Lopuksi vielä söimme lounaan kanaa ja ranskikset 2 olut 2 yhteensä neljä dollaria.

Sitten vauhdilla Quitoon ajoaikaa neljä tuntia. Näimme vielä useasti Cotopaxin. Kuvasin matkan varrella olevia ihmisiä ja edessä ajavia autoja.

_pk_8978
Tässä Cotopaxi tulivuori näkyy parhaiten alkumatkan aikana ajaessamme Quitoon.

Quitoon saavuimme auringon laskun ennen. Yövyimme samassa hotellissa kuin maahan saapuessa. Kävimme suihkussa sitten syömään Pizza Huttiin, pyysimme englannin kielistä listaa pariltakin tarjoilijalta, ei löytynyt, eivätkä osanneet englantia. Onneksi ei löytynyt, Päivi ja Marjut olivat käyneet aiemmin samassa paikassa, silloin löytyi, mutta hinnat olivat korkeammat. Omituista, kansainväliseltä ketjulta. Pizzat olivat hyvät jo olut maistui.

Kävimme vielä pyörähtämässä kaupungilla. Lauantai-illan meno oli jo kiihkeää. Nuoria pyöri paljon paikalla. Löysimme pankkiautomaatin. Nostimme parisataa taalaa varmuudeksi, koska Gps:ssä (Galapagos) hinnat ovat kaksinkertaiset. Poikkesimme vielä jossain kansainvälisessä sporttibaarissa, jossa ei ollut ketään. Syy selvisi hinnastoa katsoessa. Ajateltiin otta yhdet whiskit puolimatkan kunniaksi. Mutta tilaamiamme laatuja ei ollutkaan vaikka ne olivat listassa. Tarjosi jotain bulkkia 8$ kpl.

Sitten nukkumaan, lähtö lentokentälle on jo klo 6.

[FAG id=9503]