Elinen auringon polttama otsa saatiin kuntoon palovammoihin tarkoitetulla lääkkeellä, jonka vaikuttavaa ainetta käytetään myös hammasten puudutukseen, onneksi ei siellä asti tuntunut. Mutta hattu päässä tämä päivä.
Kävely Walk of Famelle, josta lähti turistibussit. Vaihdoin lenkkarit jalkaan, nyt kävely luisti hyvin. Meidän seutu näytti rauhalliselta vaikka koko yön helikopterin valokiila viuhtoi ja sireenit ulvoi. Tämä seutu on kuuluisa levottomuuksista ja yöllä ei parane kamera kaulassa liikkua. Jos et anna kameraa, niin annat myös hengen.
Päivälläkin liikkui pelottavan näköisiä huumeveikkoja. Tähdet kadussa alkoi yllättäin ja niitä riitti. Marilyn raukka oli jäänyt osittain remontin alle. Tähän aikaan päivästä porukkaa ei ollut kovin paljon, mutta riittävästi.
Tv-ryhmä haastatteli kadulla jotain poliitikkoa, Idols-ohjelman tv-lähetysautot tukkivat kadun vartta Dolby Theatren edessä. Joku perhe saapui valkealla limusiinilla paikalle, paparatzit kyttäsivät perhettä. Tien toisella puolella tv-ohjelman yleisö jonotti Jimmy Kimmelin lähetyksen nauhoitukseen vai tuleeko se suorana?
Tutut roolihahmot esiintyivät kadulla kerjäten kuvaajilta tippiä. ”Tulevat tähdet” jakoivat ilmaiseksi levyjään. Tämä oli se juttu, joka piti testata. Juttu meni näin: komea hyvin pukeutunut musta mies tarjosi levyä Free for you, mutta jos otit sen käteen, niin ääni muuttui kerjäämiseksi, voisitko vähän auttaa, ura alussa, mutta minusta on tulossa kuuluisa jne.
Tässä vaiheessa vain tunteettomat järki-ihmiset eivät helly. Annoin kympin ja siinä meni samalla 5 kymppinenkin, mutta onneksi huomasin ja sain sen takaisin. Uudet rahat jäävät helposti kiinni toisiinsa. Tämä sattui aiemminkin Sunnyvalen maalaismarkkinoilla. Kotona tiedämme onko levyllä mitään musiikkiia. Ville veikkas ettei, minä on? Ja olihan siinä musiikkia.
Hop On autoon ja lenkki jatkui Rock of Walkille Citars Centeriin, jonka edessä oli kuuluisien kitaristien käden jäljet, ikkunassa lengendaaristen kitaristien julisteita ja kitaroita. Sisällä monta huonetta kitaroita ja vahvistimia, yläkerrassa rumpuja.
Taas autoon ja kierros Holliwoodin katuja, Bevery Hillsiä. Pääosin matalaa kadun vartta palmutupsu siellä täällä. Ja loputun jono kauppoja, ravintoloita ja muita palveluja.
Takaisin kiinalaiselle torille ja purppura linjalla Down Towniin, joka sijaitseen tunnin päässä Hollywootista. LA:ssa välimatkat on pitkät keskuksesta toiseen ja julkinen liikenne huono, oma auto tai taksi on vaihtoehdot. On myös tämä turistibussi, se on hidas ja kallis, mutta kuin nenä päässä turisteille.
LA:n keskusta on suurkaupunki mittakaavassa pieni, mutta korkea ja uusi. Nytkin rakenteilla oli monta uutta, mm. länsirannikon korkein talo. Varsinainen kohde on Walt Disney Music Hall
Kehryn suunnittelema muotokieli oli tuttu jo Bilbaon matkalta. Nyt kuvaus olosuhteet eivät olleet hyvät tämä pitäisi kuvata auringon nousun tai laskun aikaan, että pinta pääsisi oikeusiin. Nyt mennään näillä. Kaikkea ei saa.
Turistin ja valokuvaajan rooleissa on tehtävä kompromisseja. Kannatta myös poiketa vastapäisen musiikkikeskuksen pihalla ja konserttisalin kaupassa. Sitten takaisin kiinalaiselle teatterille ja kävely hotellille ruokapaikkaa etsien.
Ei löytynyt matkan varrelta sopivaa ruokapaikkaa, googlella löytyi texmexiä 300 metrin päästä. Runsas ateria Bracero Zapoteco kahdelle 34,95, includes: tasajo, chorizo, cecina, chicken, grilled cactus, string cheese, 1 chilli, portions of cheese & quacamole, with rice & beans on the side. Jäi syömättä puolet. Testailin vähän jalopenakestävyyttä, ei sovi tottumattomalle.
Tämän jälkeen oli vielä matka observatorille, joka sijaitsi Hollywood Hillsillä 6 mailin päässä. Paikka on auki kymmeneen, aikaa oli riittävästi. Tämän paikan oli keksineet muutkin tie sakeana autoja ja yläparkkipaikka täynnä. Kävelyä loppumatka. Griffith Park Observatory
Olin lainannut jalustan siskolta Sunnyvalessa tai oikeammin kolme. Kaikki aika kevyitä versioita. Otin mukaan tukevimman, jonka sitten ylhäällä totesin rikkinäiseksi. Yksi jalka irti yläpäästä. Onneksi sen sai kiinni välttävästi. Ensin yritin laukaista sormella, mutta se ei toiminut. Sitten piti tyytyä timeriin, peili ylös ja laukaisu.
Vaihdoimme kuvauspaikkaa kolmesti aina paremmille paikoille, kun väki väheni kohti kymmentä. Valotusta piti vähentää koska valopisteet tahtoivat palaa puhki. Mieluiten liian vähän kuin liikaa, koska kaikki olennainen on vaaleassa päässä.
Eihän näistä mitään kilpailukuvia tullut. Ei ollut takana sinistä tähtitaivasta revontulista puhumattakaan. Näilä mennään. Hollywood kyltti oli helpompi valotta, koska siinä suunnassa ei ollut paljon muuta valoa. Tästä odotan enemmän. Sehän sitten koneen ääressä selviää. Päivä oli pitkä 12 tuntia ja näitä päiviä on vielä 14 jäljellä.
