Keskiviikko 24.2. lento
Turkish Airlines oli hyvä kuljettaja, vain check-in oli hankala, ei kysynyt passin numeroa ja se pitää olla matkustajatiedoissa. Selvittiin portista läpi, puhumalla ja pienin muistutuksin. Lentoyhtiö syöttää ja juottaa koko matkan ilmaiseksi, myös alkoholit.
Välilasku Istanpuliin kävi leppoisasti, aikaa vaihtoon 2 tuntia. Siirtymämatka oli pitkä, kenttä iso, vaikkakin yhdessä rakennuksessa ja lisää rakennettiin. Siinä matkalla näki palvelut ja hintatason. Sinne ei tarvitse mennä säästämään. Kaksi pientä olutta yli 13 euroa. Efes olut oli hyvä janojuoma, mutta muuksi siitä ei ollut.
Istanbul-Ateena on vain pieni pyrähdys, mutta pimeä kerkesi tulla. Ateenan kentältä on hyvä ja helppo metroyhteys keskustaan. Asuttiin Monastiraki aseman vieressä, niin hotellissa oltiin jo kymmeneltä.
Pella Inn hotelli on pieni ja halpa, mutta kovasti on saanut pisteitä ja kiitosta asiakkailta. Tärkeintä hotellissa on sijainti ja palvelu, ne olivat kunnossa. Huone oli pieni, sänky, tuoli, yöpöytä, siisti pesuhuone, parveke, josta näkyi Akropoli. Tätä olin toivonut ja toteuttivat sen.
Kävimme vielä kadulla pienen pyörähdyksen. Paikka oli keskeinen Plakan ja keskustan välissä. Kaikki kävelymatkan päässä. Vähän surkealta silloin kaikki näytti, koko päivä matkustettu, väsynyt olo, asunnottomia makaili kadun varsilla, oli satanutkin, pikkuisen epäsiistiä ja kulunutta. Sitä on nyky Kreikka. Vaikka kuinka autetaan, ei ne näy pärjäävän. En käy politikoimaan, se ei auta ketään.
Torstai 25.2. keskustaan tutustuminen
Seuraava aamu alkoi aurinkoisena. Parvekkeelta tulvi valoa ja lämpöä. Kadulla hirmuinen vilske. Tämä näytti olevan antiikki- ja romukauppa aluetta.
Käveltiin Ermou katua pitkin ja etsittiin hop on hop off pysäkkiä. Helpoin tapa nähdä kaikki nopeasti ja tehdä paikasta yleisvaikutelma on kiertoajelu. Tosi turistimeininkiä, mutta sitähän me olemme.
Matkan varrella oli huonekaluliikkeitä, yksi oikein tyylikäs. Siellä näytti roikkuvan meidän keittiön lamppu Secto. Kauniit kalusteet houkutteli sisään. Tarkastin lampun, joka lähempää näytti oudolta. Se oli jäljennös, kaikki tavarat olivat replikoita, varmasti laittomia.
Pienen odottelun, kahvin ja leivonnaisen jälkeen vihdoin tuli bussi. Kahdenpäivän ja linjan liput hymyilevältä ja ystävälliseltä kuskilta 20 € kpl. Ateenassa toimii kolme turistipussiyhtiötä ja valitsimme tämän, koska antoi 48 tunninlipun lähes samaan hintaan kuin toiset 24. AthensOpenTour.com
Onneksi sää suosi, aurinko paistoi ja lämpöä kuin Suomen kesässä heinäkuussa. Olimme ainoat asiakkaat ja veimme parhaat paikat. Pian oltiinkin ensimmäisellä pysähdyspaikalla Panathenaic Stadium, joka 2004 Olympialaisten maratoonin maali. Tällä kentällä on pidetty 1896 Olympialaiset kokonaisuudessaan ja samalla paikalla on ollut stadion jo ennen ajanlaskua. Kuvauksia sieltä täältä ja koululaislapsista, jotka olivat pitämässä tuntia stadionilla.
Sitten Akropolis kukkulan kautta koko reitti läpi. Illalla pienet kävelyt kaupungilla. Ja hotellin katolle auringon laskua kuvaamaan. Siellä olikin belgialaisen jalkapallojoukkueen bileet. Sain vartioida tosissaan, etteivät töni time lapse kameraa. Ei siitä mitään hyvää jälkeä tullut. Kamera sojotti kohti Akropolista ja aurinkolaski ihan toiseen suuntaan. Täällä pitääkin kuvata auringon nousu, se vois onnistua.
Perjantai 26.2. käynti satamassa
Päivä meni Pirauksen satamassa, veneitä ja rantaelämää katsellen ja kuvaten. Mukavan näköinen maisema, ravintolat ihan rannassa. Yhteen poikettiin syömään. Rantaravintoloissa ei ollut keittiötä, juoksuttivat ruuat kadun yli.
Etsimme tinkaan turistibussin pysäkkiä, poikettiin kahville ja kysyttiin tarjoilijalta. Joka vakuutti, että tässä se on. Sitten ulos odottamaan, ei kuulunut. Taksikin kävi tarjoamassa kyytiä ja sanoi, että ei tässä bussit kulje. Viitattiin se matkoihin, kyllä kulkee.
Sitten tarjoilijatyttö tuli kysymään, mitä odotatte. No, ootetaan sitä bussia. Ei se täältä kulje, se menee tuolla ylemmällä tiellä. No voi v….. bussiaika oli jo ohi. Mennään sinne, kai siellä joku kulkee. Onneksi bussi oli tietysti myöhässä ja tuli välittömästi, kun päästiin paikalle.
Lauantai 27.2., tästä päivästä on erillinen juttu.
Sunnuntai päivä meni laiskotellessa. Kaupunkilomaksi viisi päivää alkaa olla jo liian pitkä. Meidän piti sunnuntaiaamuna tavata uudet Rolls Royce ystävämme klo 7.30. Mutta ei me jaksettu lähteä niin aikaisin. Myöhemmin selvisi, että yksi ystävistämme, Gary oli saanut lauantaiyönä sairaskohtauksen ja joutunut sairaalaan. Joten se tapaaminen, ei olisi muutenkaan onnistunut.
Maanantai 29.2. karkauspäivä, näitä on harvoin.
Heräsin kellonsoittoon (puhelin) ja kurkistin ikkunasta, pilviä täynnä. En taida lähteä kuvaamaan. Pyöriskelin petissä ja mietin, että kyllä harmittaa, jos taivas repee ja tilanne muuttuu.
Eikö ylös ja menoksi. Tämä ratkaisee saako hyviä kuvia vai ei. Pitää lähteä, muuten ei kuviakaan. Tähän olen törmännyt monesti. Ahkeruus ja viitseliäisyys palkitaan.
Kadut olivat tyhjiä seitsemän aikaan. Joitakin asunnottomia nukkumassa ja kadun siinvoojia pusseineen. Onneksi kadun kulmassa oleva kahvila oli auki. Cafe Americano ja tuo leipä kädellä osoittaen 2,70.
Nykyään annetaan kahvit take away mukissa, jossa palaa aina kieli, jos ei ole varovainen. Nyt se passas hyvin, koska matka jatkui heti.
Olin jo aiemmin syynäillyt, missä on paras paikka kuvata auringon nousu. Hotellimme katolta näkyi Akropoli kukkulan oikealla puolen kallion harjanne, jossa oli usein ihmisiä.
Olin edellisellä kukkulareissulla katsonut, että sinne johti tie. Siinä oli kyllä puomi ja vartijat, mutta jalan kulkijat päästettiin menemään. Niin nytkin, kyselin kuitenkin, että voinko mennä kuvaan. ”Free, well come”. Paikka on arvokasta historiallista aluetta ja sitä vartioitiin, ettei sinne pesiydy kodittomien ja pakolaisten leirejä.
Kipuamista riitti, olin pukeutunut vähän liian lämpimästi, t-paita ja kesätakki. Lämpötilat täällä on suomalaisille sopivat kuin normaali kesä. Paikallisilla talvitakki karvakauluksella, meillä t-paita. Yöllä n. +10, päivällä n. +18.
Ylhäällä. Täällä on muitakin, ”good morning”. Kolmen miehen ryhmä tuijotteli jotain laitteita, ei ne minusta kameroita ollut ennemmenkin padeja. Kameran jalka pystyyn ja Lumix GX 7 raksuttamaan Akropolin suuntaan.
Tarkistin appsilla auringon noususuunnan, nyt oli vielä pilvistä, joten muuten se ei selvinnyt. Hieman pilvet rakoilivat ja välistä näkyi valoakin. Nämä valot voivat harhauttaa auringon suunnassa. Valo näkyy tuolla, mutta ei siellä aurinko ole. Käytännön kokemusta.
Paikalla pyörähti lenkkeilijöitä ja koiran taluttajia. Kuvasin salaa yhtä japanilaisen näköistä tyttöä, joka jäi venyttelemään kuvauslinjalle. Ei kai niistä mitään tullut, mutta täytyy yrittää.
Time lapsailussa on aikaa kuvata toisella kameralla muita juttuja. Ylös kiivetessä olin kuullut ihmeellistä surinaa välillä. Nyt selvisi, kun paikalle pörisi drone, kuvaushelikopteri. Nuo pojat kuvasivat Akropolin auringon nousua ja ohjasivat sitä noilla padin näköisillä laatikoilla.
Sainkin kuvia dronesta ja kuvaaja porukasta. Myöhemmin yksi kavereista jäi yksin ja kysäisin miten menee. Siitä se juttu lähti. Hän antoi korttinsa ja minä lupasin toimittaa time lapsen, halusivat dokumentointia omasta toiminnasta, sitä kun ei tule kuvattua itse. Tässä esimerkki, miten harrastus tai kolleeguus yhdistää. Sama juttu on on ollut golfareiden ja surffareiden kanssa. Yhteisiä juttuja ja kertomuksia riittää.
Kahdeksan maissa keräsin kamppeet kasaan ja hotellille. Aamupäivällä uusi matka Akropolisille. Olin käynyt ja kuvannutkin siellä edellisen kerran 2005, siis 10 vuotta sitten. Siitä jäi sellainen muisto, että oli hirveän kuuma ja kauhea tungos. Nyt oli sää kohdallaan, eikä tungosta.
Sama koira oli vahtipaikallaan, jota olin kuvannut pari päivää sitten. Ensin kapuaminen ylös ja heti oli kuvattavaa. Yritin kuvata enemmänkin yksityiskohtia ja tekstuureja. Kokonaisuuksia on parempi kuvata alueen ulkopuolelta ja silloin on keskityttävä enemmän taustaa, siis taivaaseen, jos haluaa näyttävän kuva.
Kiersin Partheon, se on se isoin rakennus keskellä. Takaa on hyvät näkymät alempana olevalle Dionysus teatterialueelle. Pyrin kuvaamaan myös erilaisia kuvaavia ihmisiä, se on oikeastaan ainut tapa saada kunnon kuva täältä. Maailman albumit on täynnä näitä rakennuksien kuvia.
Reilussa tunnissa oli paikka kierretty. Nyt reitti ei loppunut museoon vaan se oli uusi erillinen rakennus, johon olinkin tutustunut silloin Fiapin kierroksella.
Takaisin kaupungille shoppailemaan. Oli viimeinen päivä ja pitihän niitä ostoksiakin tehdä. Pikkuisen taas harhailin, kun en katsonut karttaa riittävän tarkasti. Offline googlemap on hyvä keksintö, mutta se ei ohjaa, muuten kuin tarkasti karttaa katsomalla ja sitä ei aina viitsi tehdä. Siitä seurasi yksi ylimääräinen kilometri hyvää kuntoliikuntaa. Tarkistin myöhemmin puhelimesta, että päivään tuli yli 25 000 askelta ja 15 km.
Attica on Ateenan hienoin ja kallein tavaratalo. Sen edessä on hieno katukahvila istuimme siihen, nyt piti saada sumpit, kun olimme harhailleet riittävästi. Tuli vedet ja americano kahvit ja suklaakonvehdit, mutta ei laskua, olimme kai rehellisen näköisiä.
Sitä laskua sitten saikin odottaa. Käytin sen ajan ohikulkijoiden kuvaamiseen. Pistin kameran syliin sopivalle korkeudelle, josta pystyin kuvaamaan molempiin suuntaan kävelijöitä. Sainkin kymmeniä salakuvia, ennen kuin lasku tuli. Samalla huomasimme, että tavaratalon isoja paperikasseja käveli ohi joka toisessa kädessä.
Tavaratalo on tosiaan hienonoloinen, läpi parfyymeiden törmäsimme Bossiin. Ei näitä merkkejä, jotain vaatimattomampaa casualia. Sitten alkoivat 30%, 40%, 50%, 60% laput, löytyihän meidän osasto. North Sails oli tuttu surffikaudelta. Rentoja urheiluasuja. Kassiin jäi villatakki -50%, alennuksella. Nyt heilui meilläkin iso kassi kadulla.
Tuttua reittiä takaisin hotellille. Tekstuurikuvia töhrityistä seinistä ja revityistä julisteista. Entisenä mainosmiehenä, minua kiinnostavat erilaiset taustakuvat, jos niille olis vielä joskus käyttöä, todennäköisesti ei. Pitäisköhän näistä tehdä myyntikuvia, joku voi tarvita. Näitä ideoita aina pukkaa ja lähes yhtä usein ne unohtuu.
Illalla vielä syömään. Ravintoloita hotellimme ympäristössä oli runsaasti. Pitkiä kujia ravintoloita täynnä, kaikissa myös ulko-osa. Vaikea määrittää ulkopuolelta ruuan laatua. Sisäänheittäjät kehuivat parhaaksi, niitä on sattunut samaan kylään paljon.
Hinta ja valkeat puhtaat liinat kertovat jotain laadusta. Mutta kaikissa hinnat ovat halvat. Mennään tänne, sisäänheittäjä ei ollut niin päällekäyvä. Hyvä valinta olikin, lukuunottamatta viereisessä pöydässä kovaäänistä kreikkalaista. Grillattu lohimedaljonki ja Kikan mussakka olivat reissun parhaat ruuat. Lasku puolen litran punaviinikarahvin kanssa alle 25 euroa. Iltahommana vielä tavarat laukkuihin, lähtö on aikaisin.
Paluupäivä tiistai 1.3.
Lähdettiin aamulla ajoissa, koska ei enää kerkeä missään käymään ja viisi päivää kaupunkikohteessa on jo vähän liikaa. Metroasema oli ihan lähellä. Matkalla pysähdyimme vielä ottamaan take away kahvit. Yksi tuttu koditon nojaili kahvilan tiskillä, jonka katukotia olin kuvaillut aina ohi kulkiessa. Viimeisenä hyvänä työnä työnsin vaihtorahat hänen eteen, 2,40. Otti ne mitään sanomatta kuin se olisi ihan normaali tapa, ehkä hänelle, mutta ei minulle.
Ennen metroasemalle kääntymistä taksi juoksi paikalle ja huusi metro on kiinni, johon minä, älä valehtele, olin edellisenä päivän tarkistanut aukioloajat.
Ei valehellut, se oli kiinni, lakko. Sen todisti myös kioskiaan avaava kauppias, avataan vasta kahden tunnin päästä. Niinpä tietysti, edellisellä Kreikan matkalla lähtöpäivänä oli yleislakko, eikä taksitkaan kulkeneet. No, nyt niitä pörräsi koko ajan ympärillä.
Otetaan tuo pikkumersu, siistin näköinen auto ja kuski. Mitä maksaa, 38 euroa, kaksi kymppiä kalliimpi kuin metro. Pakko suostua. Tämä oli hyvä taksi, heti alkoi small talk, mistä tulette, mitä piditte, missä kävitte, mitä harrastatte, tai oikeammin minä otin tämän viimeisen aiheen, kun se oli mieluisin.
Sitten mentiin vakavampiin aiheisiin, politiikkaan. Edustajat vaihdettu, mutta mikään ei muutu. Verot on kovat, kyllä niitä maksetaan, mutta kun ei saa vastineeksi mitään. Ei terveyden hoitoa, eikä kunnon koulutusta. Tämä on ongelma.
Yritin antaa neuvoja, kun eivät mitään saaneet aikaan, että ottakaa rikkailta, nehän on teidän hyvinvoinnin vieneet, eivät ole maksaneet veroja vain kiertäneet ja lopettakaa korruptio. Ei saanut vastakaikua tämä ehdotus. Sitten ehdotin, että tehkää vallankumous ja aloittakaa kaikki alusta. Ei tämäkään mennyt läpi. No, tehkää mitä tahansa, tuskin se onnistuu.
Enhän minä mitään politiikasta ymmärrä. Mutta sen tiedän, että Kreikassa on paljon varallisuutta rikkailla ja se on viety valtiolta laillisesti huonolla politiikalla. Se pitää jakaa uudestaan. En ole kommunisti, enkä edes sosialisti, mutta oikeuden mukaisuutta puolustan.
Edellisellä Kreikan reissulla Kreetalle 2010-luvun alussa taksikuski selitti, että kaikki alkoi 2004 olympialaisista, jota ennen politiikot ottivat mahdottomasti lainaa ja korruptoitunut rakenne vei rahat. Siitä hänen mukaansa alkoi alamäki. Kai se on alkanut jo Antiikin Kreikasta. Tämä kansa tykkää varastaa valtiolta ja hoitaa asiat korruptiolla, huonoa demokratiaa.
Tultiin lentokentälle vähän liian aikaisin. Yritin selvittää onnistuisko nyt sisäänkirjoittautuminen lennolle puhelinaplikaatiolla. Mutta ei, ohjelma päästää vain Turkin kansalaiset tekemään henkilökotaisen sisään kirjoittautumisen. Piti mennä tiskin kautta. Jonoa ei ollut, kävi nopeasti, oli vain käsimatkatavarat.
Turkkiin hyppäys oli yhtä nopea kuin tullessa. Ja koneen vaihtokin oli nopea, koska portit olivat lähekkäin. Helsingin koneessa istuimme 5. rivillä ja ikkunapaikan mies tervehti suomeksi, ehkä vähän murtaen. Siinä sitten istuttiin tuppisuina ruokailuun asti. Muuten tämä on niitä harvoja lentoyhtiöitä, jotka tuovat menun, josta saa valita lämpimän ruuan ja ruokajuomat. Kaikki ilmaiseksi, omituista halpalentoa.
Hyvät ruuat näillä lennoilla, aloitin. Niin on, vastasi. Ja siitä se juttu lähti luistamaan. Hän oli Mano, kurdi. Tullut Suomeen 1991 pakolaisena. Meni suomenruotsalaisen kanssa naimisiin, eronnut, yksi 16-vuotia s tytär. Pärjää hyvin, oma yritys veljien kanssa. Pieni kate, mutta ystävällinen palvelu ja varma toimitus, sillä pärjää. Näin ymmärsin liikeidean.
Nyt sain perinpohjaisen selvityksen kurdeista ja heidän sortamisesta. Turkin johdossa on roisto, joka pitää valtaa ja ryöstää kansaa. Uskoin hänen juttunsa. Olen lukenut paljon Erdoğanista Hesarista ja saanut saman käsityksen. Mutta tämä kurdi oli mukava kaveri, loppumatka meni kuin siivillä, niillähän tässä mentiin.
Mitä opin tältä matkalta. Tutustu ihmisiin, verkostoidu samanhenkisten kanssa. Ja ole rohkea, heittäydy tilanteisiin. Mene kuvaamaan silloinkin, kun ei millään viitsisi. Hyvä tilaisuus odottaa vain sinua.
